6. Perhe Window

 Kuukadet hujahtivat nopeaa vauhtia ja kevätkin ehti tulla, mutta Mandy ei ollut vieläkään saanut kerrottua Samille raskaudestaan. Mies oli niin paljon töissä, ettei ollut juurikaan kiinnittänyt huomiota vaimonsa pyöristyneeseen olomuotoon tai outoihin mielihaluihin. Eiväthän he oikeastaan edes tienneet toistensa mieltymyksiä.

 Mutta tänä kyseisenä aamuna Mandy tajusi, että olisi aika kertoa miehelle tulevasta lapsesta. Mikään lipastosta löytyneistä vaatteista ei nimittäin kyennyt peittämään vatsaa, joka oli Mandyn kauhistukseksi vain yht' äkkiä ilmestynyt. Mandy oli jo pitkään miettinyt, että oliko sittenkään raskaana kun vatsa ei vain kasvanut, mutta sitten melkein kuin yhdessä yössä se oli kasvanut, eikä se varmasti jäisi Samilta huomaamatta.

 Hän kyllä oli yrittänyt kertoa miehelle raskaudestaan, mutta oli sitten aina jänistänyt sopivan tilaisuuden tullen.

 Nytkin hän vain katseli itseään peilistä ja yritti kerätä rohkeuttaan. Hänellä ei ollut hajuakaan miten Sam reakoisi tulevaan uutiseen. Tämä nimittäin sitoisi miehen häneen lopullisesti, vaikka he olivatkin naimisissa niin lapsi vasta todellinen side heidän välillään olisi.

 - Nyt tai ei koskaan, Mandy sanoi hiljaa pelikuvalleen ja marssi Lanan huoneeseen päästämään tytön pois pinnasängystään.

- Huomenta pikkuinen, tästä tulee jännittävä päivä.

 Mandy auttoi Lanan portaista alakertaan ja veti sitten syvään henkeä ja asteli lapsi vanavedessään olohuoneeseen.

- Mi-minulla olisi asiaa, Mandy sanoi takellellen.

 Sam kohotti hämmentyneenä kulmiaan ja sanoi:

- Kerro pois vain.

 - Tuota, minä, öh, Mandy sopersi ja Sam kurtisti lisää kulmiaan naisen epäröinnille.

Mandyn tapaillessa sanojaan Sam nousi ylös ja tarkkaili Mandya. Nyt vasta hän huomasi, että nainen oli todella pyöristynyt heidän muuttonsa jälkeen. No, niinkai siinä sitten kävi jos istui sisällä kaiket päivät, Sam tuumasi itsekseen.

 - Tämä voi tulla aika järkytyksenä sinulle, Mandy taas selitti ja rupesi näpläämään hamettaan.

 - No hyvänenaika, sano jo, äläkä kiertele ja kaartele, Sam huudahti.

 Mandy laski kätensä suojelevasti vatsansa päälle ja katsahti Samiin.

- Minä olen raskaana.

Hiljaisuus...

 - Että mitä! Sam huudahti järkyttyneenä ja katsoi sitten tarkemmin Mandyn vartaloa ja manasi omaa typeryyttään. Niinpä tietenkin, Mandy tuskin olisi lihonut tuolla tavalla kotona istumisesta pelkästään.

 - Senhän täytyy olla sitten jo aika pitkällä vai? Sam kysyi syyttävästi.

- Niin. Aika loppu suoralla, Mandy kuiskasi.

 - Ja sinä kerrot minulle vasta nyt! Tajuatko, että sinun olisi pitänyt käydä jossain lääkärissä ja no ihan vain ensimmäiseksi kertoa minulle! Sam karjui.

- Ole kiltti äläkä huuda. Olen pahoillani, minua pelotti. Olen vasta kahdeksantoista ja asun jossain ventovieraassa kaupungissa miehen kanssa, jota hädin tuskin tunnen. En osaa ajatella selkeästi, Mandy nyyhkäisi.

- Luuletko, ettei minua pelota?! Minäkin olen kahdeksantoista ja yht'äkkiä olenkin suurperheen elättäjä!

- Anteeksi! Mandy parkaisi ja marssi tiehensä.

 Sam jäi harmistuneena katselemaan eteensä.

Lapsi! Heille?

 - Tyliin, tyliin! Lana tuli vaatimaan.

 - Vien sinut äidille. Minun täytyy nyt miettiä, Sam sanoi ja nosti pikkutytön syliinsä ja käveli yläkertaan.

 - Ota tyttö, Sam sanoi saapuessaan heidän makuuhuoneeseensa.

 - Okei, Mandy sanoi vaisusti ja nousi ottaakseen Lanan vastaan.

Mandy sekä Sam molemmat sävähtivät kun pikkutyttö ei kurottautunutkaan Mandyn syliin vaan painoi pikkuruiset kätensä Mandyn vatsalle.

Sam katsahti Lanaan ja hämmentyi kun näki miksi tyttö teki niin.

Mandyn vatsaa vasten erottuivat pienen pienet rystyset.

- Onko, onko se? Sam takelteli tällä kertaa.

- On. Siinä on vauvan käsi, Mandy kuiskasi ja purskahti itkuun.

- Hyvä on, Sam vain lausui ja istahti sängyn reunalle Lana sylissään ja katsoi Mandyyn.

***

Seuraavana arkipäivänä

 Viikonlopun aikana Sam oli jotenkin saanut sisäistettyä itselleen, että hänestä tulisi isä ja nyt oli rauha maassa heidän kotonaan. Mandy katseli piirrettyjä Lanan kanssa ja yritti kuvitella pientä vauvaa lisäki siihen yhtälöön.

 Sam lopetti eteisessä puhelun ja marssi olohuoneeseen. Jotenkin hänestä tuntui, että Mandyn vatsa oli kasvanut valtavaksi viikonlopun aikana ja varsinkin sen jälkeen kun hän oli asiasta saanut tietää.

 - Tuota, sain täksi päiväksi lääkäriajan varattua. Suostuisikohan se Melissa katsomaan Lanaa? Sam kysyi.

 - Voin soittaa ja kysyä, Mandy vastasi ja nousi vaivalloisesti ylös lattialta.

 - Hei, täällä Mandy.

- No hei, mitäpä sinne!

- Ihan hyvää. Kuule, olisitko voinut katsoa Lanaa tänään? Sam sai lääkärille ajan täksi päiväksi ja kaikki sujuisi nopeammin kahdestaan.

- Tietenkin. Minusta on ihanaa jos saan Lanan seurakseni tänne, Melissa sirkutti.

- No hyvä. Kiitos, jos tuomme hänet heti.

- Minä jo odotan täällä!

- Voimme viedä Lanan Melissalle. Lähdetäänkö samantien?

- Joo, meillä on vielä pitkä matka ajettavana.

 - Autolla ei ajanut kuin kymmenen minuuttia Pillowien talolle, joten he olivat nopeasti perillä.

 - Oletko varma, että he asuvat tässä? Sam kysyi epävärmana kun näki ränsistyneen talon.

- Joo- o. He kunnostavat tätä, Mandy vastasi.

Sam naurahti pikkutytön reaktiolle, kun tämä päästi irti Mandyn kädestä ja  kipitti vasten hänen jalkaansa kuin suojaan.

 - Mitä sinä sinne menit? Mandy ihmetteli ja Sam naurahti ääneen kun Lana yritti riuhtoa Samin housuja takaisin autolle päin.

 Mandyn ja Samin hämmästykseksi Lana oli saanut kauhean itkukohtauksen kun he olivat jättäneet tämän Melissan huomaan. Puolentunnin taistelun jälkeen he pääsivät vasta matkaan.

 He ajoivat kaupungin läpi ja ensimmäistä kertaa Mandy näki selvästi miten pahasti kaupunki oli palanut. Siellä sun täällä näkyi palaneita rakennuksia.

Ja pian heitä vastaan tuli kyltti, joka kertoi, että he poistuisivat kaupungista.

~

Tälläinen osa tällä kertaa. :)

Mitäs piditte?

 Mitä mieltä olette Mandystä? Entäs Samista?