3. Perhe Pillow

 Aamu valkeni hivenen synkkänä Bridgeportin ylle. Huomasi, että syksy teki tuloaan.

 Leo heräsi aamun kirkkauteen ja katsoi mietteissään vieressään nukkuvaa naista. Melissa oli nukkunut hyvin levottomasti ja valvottanut täten tietämättään Leota.

 Leo veti peiton syrjään ja nousi ylös. Mielessään hän toivoi, ettei nainen alkaisi heti herättyään vaatimaan vakavaa keskustelua. Epäilemättä tämä alkaisi.

 Hän käveli Melissan puolelle sänkyä ja katseli tätä hetken. Kyllä hän oli tätä ikävöinyt, sitä ei voinut kiistää. Mutta he olivat edelleen niin erilaisia. Melissa rakasti olla ihmisten ympäröimänä ja halusi ison perheen. Leo taas, no oli kait aika selvää, että hän rakasti yksinoloa ja karttoi minkä voi isoja ihmismassoja. Ja sitten se toinen asia, Leo ei halunnut lapsia. Hän ei halunnut mitään, mikä voisi viedä liian ison palan itsestään mennessään.

- Melissa, Leo sanoi käheästi.

- Mm, kuului vastaus.

- Olisi aika herätä.

 Melissa avasi vaivalloisesti silmänsä ja katsoi ympärilleen. Heti hän ei muistanut missä oli, joten hän oli aivan pyörällä päästään kun näki Leon. Sitten hän muisti.

 Melissa nousi vaivalloisesti sängystä ja otti askeleen lähemmäksi Leoa, mutta horjahtikin sitten tätä vasten. Leo katsoi hämmentyneenä Melissaa harmailla silmillään.

 - Sinähän olet aivan tulikuuma! Taidat olla kuumeessa, mene takaisin makuulle.

 Melissa katsoi väsynein silmin Leota ja horjahti taas.

- Kuulitko, mene makuulle, Leo toisti ja auttoi naisen takaisin sänkyyn ja kiersi takaisin omalle puolelleen.

 - Sinä et taida olla matkustus kunnossa, mutta minun on pakko käväistä kaupungissa tänään. Siinä menee koko päivä ja olen luultavasti vasta illalla kotona, joten muista pysyä sängyssä. Ruoka on päässyt loppumaan, mutta tuossa lipaston päällä on appelsiineja sekä jotain juotavaa.

 - Pitääkö minun jäädä tänne yksin? Melissa kysyi kauhuissaan.

 - Sinä olet kuumeessa, en voi ottaa sinua mukaan. Minä tulen illalla takaisin ja tuon sinulle jotain lääkkeitä apteekista. Täällä ei ole ketään, joten olet ihan turvassa. Sitten kun paranet niin katsotaan miten pääset kotiisi.

 - En aio jättää sinua tänne yksin, Melissa sanoi kun Leo meni vaatekaapille vaihtamaan vaatteita.

- Sinulla ei taida olla vaihtoehtoja, Leo naurahti kuivasti.

 - Minä en jätä sinua tänne yksin, en tällä kertaa.

- Sitten joutuisit jäämään tänne, Leo vastasi kuivasti.

- Sitten niin, Melissa vastasi ja loi katseen mieheen.

 - Älä hupsuttele. Käyhän sitten takaisin nukkumaan minä lähden nyt.

 Leo sulki huoneen oven perässään ja meni autolleen. Hänestä tuntui pahalta jättää sairaana oleva Melissa yksin tänne, mutta hänellä ei ollut vaihtoehtoja. Jos hän ei matkustaisi lähimpänä olevaan kaupunkiin he kuolisivat pian nälkään.


***

Melissa nukkui koko päivän Leon ollessa muualla.

Vasta ilta myöhällä vihreä vuokrattu pakettiauto kaarsi kohti Bridgeporttia.

Leo oli yrittänyt olla niin nopea kuin pystyi, mutta oli samalla reissulla päättänyt hankkia uudet keittiökalusteet ja siinä oli mennyt kauan aikaa.

Melissa säpsähti istuma asentoon kun huoneen ovi avautui.

- Oletpas sinä säikky. Mikä on olo?

- Kuumeinen, Melissa vastasi käheällä äänellä.

- Tässä, ota toin syötävää ja vähän lukemista sinulle, Leo sanoi ja laski kantamukset vuoteelle naisen viereen.
- Kiitos, Melissa sanoi kiitollisena sillä hänellä oli kamala nälkä.

Kun Melissa oli syönyt hän hoiperteli Leon työpöydän luokse ja laski lehdet ja astiat siihen. Kun Melissa oli kääntymässä hän tunsi miten hänen silmissä sumeni ja hän puristi tiukasti kirjoituspöydän reunasta.

- Mikä nyt tuli?
- Vähän pyörryttää vain.

Leo kosketti kädellään Melissan otsaa ja totesi sen olevan kuuma vielä.
- Olet ihan kuumeessa vieläkin. Tule mennään nukkumaan.

Leo vaihtoi vaatteet ja kömpi Melissan viereen vuoteelle.

Keskellä yötä Leo heräsi siihen kun Melissa kiskoi peittoa tiukemmin ympärilleen.
- Mikä nyt on?
- Täällä on kamalan kylmä, Melissa vastasi ja alkoi yskiä kovaa.

Leo kääntyi aivan likelle Melissaa, että tämä saisi lämpöä hänestä.
Leo tunsi miten kuumuus melkein hohki Melissasta.

***
Viikon kuluttua

Vihdoin eräänä aamuna Melissa heräsi eikä tuntenut oloaan enää kuin katujyrän alle jääneeltä. Viikko oli kulunut eikä Melissalla ollut hajuakaan maailman menosta. Hän oli maanut kuumeessa koko tämän ajan ja Leo oli hoitanut häntä. Ajatellessaan Leoa Melissa tunsi lämpöä sydämessään.

Varovasti hän nousi sängystä ja lähti etsimään miestä, johon hänen tunteensa olivat taas lämmenneet. Tosin eivät ne tunteet olleet koskaan kuolleet. Mutta viikon aikana Melissa oli huomannut, että kyllä Leo kykeni rakastamaan. Ei hän muuten olisi hoivannut häntä koko viikkoa.

Melissa löysi Leon talon keittiöstä tekemässä aamupalaa.
- Vau, oletko tehnyt tämän kaiken minun sairastaessa?

- Joo. Kunnostan tätä pikkuhiljaa, Leo mumisi kokatessaan.

- Tästä tulee varmasti todella kaunis, Melissa huokaisi ja katseli uutukaisia keittiön pintoja.

- Eikö sinua haittaa, että täällä ei ole ketään naapureita?
- Ei, viihdyn rauhassa, Leo murahti.

Vähän ajan päästä vohvelit valmistuivat ja Leo pyysi Melissan syömään.

He siirtyivät vanhaan ruokailu tilaan, jota ei oltu vielä kunnostettu.

 - Oleko jo terve?
- Joo. Nää on tosi hyviä, Melissa vastasi ja kehui Leon aikaan saannoksia.
- Minä heitän sinut tänään takaisin kotiisi. Täällä pysähtyy juna vain kerran kuussa.

 - Ei! Melissa huudahti liian äkisti.

 - Miten niin ei? Leo tiuskaisi.
- Minä en lähde!
- Ja miksi muka et?

 - Minä en jätä sinua tänne yksin. Minä en aio taas erota sinusta! En tällä kertaa. Etkö ymmärrä, että olet taas herättänyt sen kaiken minussa eloon?

 - Ymmärrätkö mitä se tarkoittaa, jos et lähde? Minä pysyn täällä. Tietenkin sinä lähdet, Leo sanoi tiukasti ja nousi.

Melissa tunki viimeisen vohvelin suuhunsa ja kaappasi lautasen Leon nenän edestä ja kiiruhti keittiöön sen kanssa.

 - Minä autan sinua kunnostamaan tämän talon. Olen varmasti hyödyksi. Kokkaan, siivoan, ihan mitä tahansa.
- Melissa..

 - Kuuntele minua, Melissa sanoi ja tuli Leon luokse ja otti tämän kasvot käsiinsä.
- Minä rakastan sinua.

 - En koskaan lakannutkaan rakastamasta, Melissa jatkoi.

 - Miksi tämä riittäisi sinulle nyt kun se ei riittänyt silloin? Leo kysyi vakavana.

 - Koska minä en voi kuvitella elämää ilman sinua! Minä yritin, oikein kovasti.

 - Minä en halua lapsia edelleenkään. Riitänkö minä yksinäni sinulle? Leo kysyi.
- Riität. Minä haluaisin lapsia, mutta voin olla ilman niitä. Koska haluan sinut vielä enemmän. Ja ilman sinua minä en saa kumpaakaan, Melissa tunnusti.

 - Hyvä on, Leo vastasi.
- Mitä? Melissa kysyi hämmentyneenä.
- Tällä kertaa meidän on kyllä päästävä sinne tahdon asti, Leo murahti.
- Mitä? Melissa toisti hämmentyneenä.
- Sitä, että kait meidän on sitten mentävä naimisiin.

 Melissa kiljaisi ja syöksyi Leon syliin.

Irtauduttuaan miehen huulilta Melissa katsoi Leoa silmät rakkautta loistaen.

~