5. Perhe Window

Oli myöhä syksyinen ilta kun Mandy toi lapset läheltä löydettyyn puistoon leikkimään. Oikeastaan Lanan, sekä Liamin olisi pitänyt olla jo nukkumassa, mutta Mandyä pelotti olla yksin isossa talossa lasten kanssa. Sitä hän ei kyllä kehdannut sanoa Samille, joka oli viimein viikkojen hakujen tuloksena saanut työpaikan Oasis Landingista. Työmatkat olivat pitkiä, joten Sam oli yleensä vasta ilta myöhällä kotona.

Tehdessään tavanomaista iltalenkkiään Melissa havaitsi, että talvi teki tuloaan. Pian hän ei enää tarkenisi nykyisessä lenkkiasussaan. Ja lenkkeileminen oli hänelle nykyään elinehto. Muuten hän ei pysyisi järjissään siinä tunkkaisessa mökissä missä he Leon kanssa asuivat. Hän todella toivoi, että he pian saisivat remontin valmiiksi. Tosin sitten hän ei tiennyt miten kuluttaisi aikaansa. Tätä nykyä hän vain lenkkeili ja kunnosti heidän taloaan. Hän lähti aina silloin lenkille kun Leo rupesi kirjoittamaan, sillä silloin mies ei kuullut eikä nähnyt häntä.

Pian häiden jälkeen Melissa oli jo huomannut kaivanneensa ihmiskontakteja. Sitä hän ei kyllä uskaltanut miehelleen kertoa, kun oli kerran vannonut, että tämä elämä riittäisi hänelle. Hän ei vain ollut tullut ajatelleeksi, että tässä kaupungissa ei tosiaan ollut ketään heidän lisäkseen.

Melissa pysähtyi vanhan leikkipuiston kohdalle kun oli kuulevinaan keinun narahtelua sekä ääniä. Hän tunsi miten kylmät väreet menivät pitkin hänen ihoaan. Nyt kyllä mielikuvitus taisi tehdä hänelle tepposet.

Mutta hän ei vain voinut juosta puiston ohi niin kuin muina iltoina, joten hän juoksi puiston läpi.

Toden totta, siellä oli ihmisiä!

Mandy säikähti pahasti kun kuuli askelia takanaan.

 - Hei. En uskonut löytäväni täältä oikeasti muita ihmisiä, Melissa sanoi varovasti kun näki nuoren naisen pelästyneet kasvot.

 Mandy tuijotti järkyttyneenä naista edessään. Pitäisikö napata lapset syliin ja juosta pois? Ei, se olisi lapsellista. Niinpä hän vain katsoi tulijaa tarkkaillen.

 Liam pysäytti keinunsa vauhdista kun kuuli vieraan naisen äänen. Oliko heidät löydetty?

 - Kuka olet? Mandy sai viimein kakistettua ulos suustaan.

 - Olen Melissa, asun tuolla palaneessa osassa kaupunkia. Entäs te? Asutteko täällä? Melissa kysyi ja sai vaivoin pidäteltyä innostustaan kun oli viimein tavannut ihmisiä.

- Olen Mandy ja asun tässä aivan lähellä. Muutimme mieheni kanssa tänne vasta äskettäin.

Liam nousi keinusta ja asteli lähemmäs tarkkailemaan, ettei Mandy puhuisi ohi suunsa.

 - Asutteko oikeasti täällä? Melissa varmisti.

 - Kyllä. Täällä on niin halvat asumiskustannukset, Mandy selitti hermostuneena ja varoi puhuvansa mitään ylimääräistä.

 - Ihanaa! Olin ihan varma, ettei täällä asu ketään. Olen niin kaivannut seuraa! Et sattuisi olemaan yhtä ystävää vailla? Melissa kysyi innostuneena.

 - Minusta olisi ihanaa saada juttu seuraa, Mandy vastasi varovasti.

- Mennään kotiin, Liam sanoi ja yritti vetää Mandyä paidan hihasta.

- Tuota, asun tuossa aivan lähellä. Haluaisitko tulla kylään? Mandy kysyi ujona. Hän ei ollut tottunut vieraiden ihmisten seuraan.

 - Kyllä! Siis ehdottomasti, Melissa henkäisi innostuneena.

Niin he lähtivät kävelemään kohti Mandyn ja lasten kotia.

 Liam käveli vähän matkan päässä ja tarkkaili tuon vieraan naisen jokaista liikettä. Miten Mandy saattoi olla niin sinisilmäinen, että uskoi heti hyvää kaikista? Mitä jos nainen oli vaikka sosiaaliviranomainen?

 - Teillä on niin ihastuttava koti! Melissa huudahti kun pääsi eteiseen ja ajatteli heidän omaa talon murjuaan.

 Naiset astelivat suoraan talon olohuoneeseen jatkamaan tutustumista toisiinsa.

- Tuota, saisinko pitää tuota pikkutyttöä sylissä? Minä niin rakastan lapsia, mutta mieheni ei halua lapsia, Melissa sanoi surullisena.

- Tottakai. Lana ei ujostele yhtään, Mandy vastasi ja ojensi tytön naiselle.

Liam istahti olohuoneen nurkassa olevalle säkkituolille ja kuunteli tarkkaavaisesti jokaista naisten sanaa.

 Aika kului nopeasti ja naiset huomasivat heti pitävänsä toisistansa. He puhuivat lempi sarjoistaan ja kirjoistaan ja Mandy ei meinannut uskoa kun Melissa kertoi kuka hänen miehensä oli. Mandy oli lukenut jokaisen Leon kirjoittaman kirjan.

- Minun on nyt kyllä pakko lähteä. Mieheni ei luultavasti ole edes huomannut, että en ole kotona, mut jos hän tämän kerran sattuisikin huomaamaan niin hän olisi todella vihainen kun ei tietäisi missä olen, Melissa selitti ja antoi Lanan takaisin Mandylle.

 Mandy saattoi Melissan eteiseen ja sanoi:

- Oli tosi ihanaa tutustua sinuun. Tule koska vain uudestaan.

 - Samat sanat! Tekin olette tervetulleita meille. Leo ei kyllä pitäisi siitä, mutta ei voi mitään. Hänenkin on hyvä saada välillä ihmiskontakteja, Melissa selitti suuvaahdoten.

 Mandy hyvästeli Melissan ja suuntasi sitten viemään Lanaa nukkumaan. Liam seurasi yläkertaan Mandyn perässä.

- Miksi kutsuit hänet meille? Et edes tunne häntä, Liam protestoi.

- Mutta opin tuntemaan. Ei Melissa ole vaaraksi meille.

- Mistä muka tiedät? Liam tiukkasi.

- Tiedänpä vain. Eivät kaikki ole samanlaisia kuin kotipuolessa.

- Just, Liam tuhahti ja juoksi portaat alas kun kuuli auton starttaavan pihaan.

- Mikset sinä ole vielä nukkumassa? Sam tiukkasi kun Liam juoksi häntä vastaan.

- Mandy kutsui jonkun naisen meille kylään tänään! Liam meni heti kantelemaan.

- Mitä sinä selität? Minkä naisen?

- Jonkun Melissan. Me tavattiin se puistossa ja se tuli juttelemaan Mandylle ja Mandy kutsui sen heti kylään.

- Oliko siitä naisesta jotain haittaa?

- Eikait. Se selitti asuvansa sillan toisella puolella jossain palaneessa tönössä kirjailija miehensä kanssa.

- No ei heistä varmaan mitään haittaa ole. Mutta miksi et ole jo nukkumassa? Sam jatkoi.

- Koska me tultiin vasta sieltä puistosta, Liam vastasi.

- Tähän aikaan? Sam tiukkasi.

- Niin me ollaan siellä joka ilta. Mandy vissiin pelkää olla täällä ilman sua, koska me tullaan aina kotiin vasta ennen kuin sä tuut töistä, Liam selitti.

- Mitä? Siis oletteko te aina jossain puistossa sen ajan kun olen töissä?

- Ei päivällä, mutta heti kun tulee pimeää me mennään ulkoilemaan.

- Okei. No nyt mennään nukkumaan, Sam ilmoitti.

- Hyvää yötä jätkä, Sam sanoi yläkerrassa.

- Hyvää yötä Sam, Liam vastasi ja pujahti huoneeseensa.

- Kotona ollaan, Sam sanoi ja astui makuuhuoneeseen.

Mandyn olo rentoutui heti kun hän tiesi, että Sam oli taas kotona. Heidän välinsä olivat eriskummalliset. Kumpikaan ei puhunut mitään tunteista eikä mistään muustakaan henkilökohtaisesta, he vain elivät päivän kerrallaan lasten kanssa. Mutta silti Mandy tunsi olonsa turvalliseksi kun mies oli paikalla.

- Liam kertoi, että täällä on käynyt, joku vieras, Sam aloitti ja Mandy käveli Samin luokse.

- Melissa on ihan harmiton. Hän on meitä vähän vanhempi ja asuu sillan toisella puolella miehensä kanssa.

- Uskon jos kerran olet sitä mieltä.

- Mutta Liam sanoi myös, että sinä et uskalla olla täällä kun minä olen poissa. Onko se totta? Sam otti esille kiusallisen aiheen.

- Tietenkin uskallan, Mandy sanoi ja liikahti vaivaantuneena.

- Sinä pelkäät. Mikset ole kertonut? 

- En pelkää. Liam liiottelee, Mandy puolustautui.

- Älä valehtele, Sam sanoi ja tarttui Mandya käsistä tämän yllätykseksi.

- Hyvä on. Mitä sitten? Täällä on liian hiljaista iltaisin!

- Ei sitä tarvitse hävetä. Olet joutunut kestämään kaikenlaista. On ihan normaalia pelätä, mutta täällä olet turvassa. Leif, eikä kukaan muukaan löydä meitä. Usko minua.

- Okei, Mandy sanoi hiljaa.

- Tule. Mennään nukkumaan, Sam sanoi ja alkoi riisumaan päällysvaatteita.

Mandy vaihtoi myös nopeasti yöpaidan ja pujahti äkkiä peiton alle Samin seuraksi.
- Minä en tiedä mitä me olemme toisillemme, mutta tunnen olevani turvassa seurassasi, Mandy paljasti.
- Sinä oletkin turvassa. Katsotaan mihin tämä johtaa. Ehkä me joskus saamme tietää? Sam vastasi ja tarttui Mandyn sormenpäistä kiinni peiton alla.

***

Aika kului nopeasti ja pian valkoinen lumivaippa laskeutui Bridgeportin ylle.

 Arki oli jokseenkin asettunut myös Mandyn ja Samin talouteen.

 - Yäää!
- Tullaan, tullaan.

 - Ei tarvitse huutaa. Täällä ollaan.

 Mandyltä Lanan hoito kävi helposti, koska hän oli tehnyt sitä jo kotona Auringonkukassa, mutta Sam ei mielellään osallistunut pikkutytön hoitoon. Toisaalta Sam taas hoiti Liamin kasvatuksen ja Mandy ei tienyt, että mitä edes puihuisi pikkupojalle.

Mandy käveli pikkutyttö sylissään hänen ja Samin makuuhuoneeseen missä mies oli näköjään nukahtanut uudelleen.
- Sam, herää!

 - Mm, mitä nyt? Sam urahti väsyneenä.

  - Ota Lana hetkeksi, menen käymään suihkussa.
- Mutta..

 - Ei kun ota nyt, Mandy sanoi ja työnsi tytön miehen syliin ja asteli kylppäriin.

 Sam jäi hetkeksi vain hölmistyneenä seisomaan Lana sylissään.

 Lana hymyili Samille leveästi ja se sai mieheen liikettä. Hän käveli koputtamatta Liamin huoneeseen.

 - Nousehan ylös ja petää sänkysi. Mennään vähän alakertaan juttelemaan.
- Ai joku "perhepalaveri" taas, Liam kysyi.

- Niin.

Alakerrassa Liam meni taas turvallisesti Samin viereen istumaan ja kuunteli mitä aikuisilla olisi tällä kertaa sanottavana.

 - Muistatko kun juteltiin siitä, että jossain vaiheessa sinun olisi mentävä taas kouluun, Sam aloitti.
- Joo, Liam vastasi varovasti.

 - Oasis Landingissa on eräs yksityiskoulu, jossa on vielä vapaita paikkoja jäljellä. Siellä vain pitää asua odotettua kauemmin kuin ajattelimme aluksi, Mandy jatkoi.

 - Mitä tarkoitat? Liam kysyi ja aavisti pahaa.

 - Sieltä pääsee kotiin vain lomisin. Eli sinun pitäisi olla siellä myös viikonloput. Olen pahoillani, mutta sinun on aivan pakko käydä koulua ja päästä omanikäistesi seuraan, Mandy sanoi.
- Eli muuttaisin sinne! Te, ette haluakkaan kasvattaa minua! Liam huudahti suuttuneena.

 - Ei, siitä ei todellakaan ole kyse. Tulisit joka lomisin takaisin tänne. Me emme missään nimessä aio hyljätä sinua. Me haluamme vain, että saat parasta opetusta mitä voit saada. Et sinä suinkaan halua loppuikääsi asua täällä meidän kanssa, täällä tyhjässä kaupungissa. Jossain vaiheessa sinä haluat alkaa rakentaa omaa elämääsi, Mandy sanoi ja meni nostamaan Lanan.

- Minä menen syöttämään Lanan, jutelkaa te, Mandy sanoi ja poistui.
- Koska minun pitäisi lähteä? Liam kysyi surkeana Samilta.
- Huomenna. Anteeksi, emme voi muutakaan. Täällä ei ole koulua jota käydä.

***

Seuraavana päivänä

 - Onhan sinulla nyt se puhelinnumero tallessa, mistä tavoitat meidät?
- Joo, Liam vastasi masentuneena.

 - Voit soittaa ihan koska tahana ja ihan mihin kellon aikaan tahansa? Mandy selitti.
- Joo ihan sama, Liam tokaisi ja oli mielessään vihainen Mandylle. Jostain kumman syystä hänestä tuntui, että tämä kaikki oli Mandyn syytä.

 - No lähdetäänkö? Sam kysyi ja meni vetämään takkia niskaan.
- Joo, Liam vastasi ja veti takin niskaansa ja juoksi Samin perässä ulos.
- Heippa, Liam huikkasi ja nosti käden vielä laiskasti ylös ja löi oven kiinni.

 Mandya harmitti kun Liam ei tullut hänen kanssaan yhtä hyvin toimeen kun Samin, mutta hän ei jäänyt sitä kauaksi aikaa surkuttelemaan, koska hänellä oli muutenkin stressiä. Hän kipitti portaat ylös ja vei Lanan päiväunille.

 Pikkuneiti yritti tarrata Mandya sormista, mutta Mandy irrotti pienet sormet hellästi omistaan ja painoi pikaisen suukon Lanan poskelle.

Nyt kun Sam oli jonkun aikaa poissa Mandy voisi varmistautua eräästä asiasta. Hän oli pyytänyt Melissaa käymään kaupungissa ostamassa hänelle jotakin.

 Hetken päästä Mandy asteli hermostuneena vessasta ulos ja koitti kerätä rohkeuttaan.

 Varovasti hän avasi silmänsä ja katsahti tikkuun kädessään.
Pelottavasti testin näytöllä vilkkui hymynaama.

 - Ei, ei, ei! Mandy parkaisi.

~

Kommentit on taas erittäin tervetulleita. :)
Tää oli nyt vähän sekava, mutta toivottavasti saitte jotain irti tästä osasta. :D