36. Perhe Herburn/Window

 - Etkö sinä nukkuisi vielä? Ian kysyi haukotellen pikkusiskoltaan ja tämä pudisti tomerasti päätään ja haukotteli isosti.

 - No hyvä on sitten. En kait minä muutakaan voi, Ian totesi ja nosti tytön syliinsä ja laahusti yläkertaan.

 - Gröhöm, huomenta, Ian yskäisi Joannan huoneessa saaden tämän heräämään.

 - Mitä sinä täällä teet? Joanna kysyi hämmentyneenä ja kampesi itsensä ylös.

 - Sarah on hereillä, Ian töksäytti.

 - Niin? Joanna kysyi ihmetellen.

- Ole hyvä ja ota hänet. Siitähän minä maksan sinulle palkkaa, Ian sanoi ja ojensi tytön naiselle.

 - Haluatko sinä, että minä jään tänne vaikka sinä palasitkin jo takaisin? Joanna kysyi.

- Tietenkin. Ei minulla ole mitään kokemusta lasten kasvatuksesta, en pärjäisi yksin. Jääthän sinä?

- Jos niin tahdot.

***

 Windowien pihalla vallitsi pitkittynyt hiljaisuus.

 - Mikset sinä voi mennä ensin? Lana tiuskaisi Liamille.

 - Neiti on nyt hyvä ja marssii ovesta ihan itse sisälle. Ei kait sinua pelota isin reaktio? Liam naurahti.

 - Isi tuli, Ana kuiskasi kun ovi avautui.

 - Mitä te siellä seisoskelette? Tulkaa sisään, Sam huudahti.

 - Hei isi, äiti, äiti! Ana huusi juostessaan ovesta sisään.
- Mitä ihmettä? Sam tiuskaisi kun huomasi Lanan uudistuneen tyylin.

- Tulkaa nyt sisälle sieltä!

 - Tuliko opettaja juttusillesi kun hait tytöt? Sam kysyi.

- Tuli ja hänellä riittikin asiaa. Lanan opettaja sanoi, että jos kesälomalla ei tapahdu jonkinlaista muutosta niin kouluun on turha palata, Liam vastasi.
- Vai niin.

 - Sinä kipität sitten samantien yläkertaan koska meillä on vähän puhuttavaa, Sam sanoi tiukasti ja katsoi kasvanutta tyttöä suoraan silmiin.

- Minulla ei ole mitään asiaa sinulle, Lana sanoi nokkavasti ja käveli isänsä ohitse.

***

- Mitä mietit pikkuinen?

 - Onneksi on kesäloma ja saan olla kotona. Lana ei suostu enää olemaan seurassani koulussa koska olen kuulemma nolo ja hän on muutenkin ihan tyhmä nykyään, Ana selitti ja pomppasi vuoteeltaan.

 - Hän alkaa olemaan siinä iässä. Ymmärrät sen parin vuoden päästä, mutta muista, et sinä ole yhtään nolo!

 - Äiti, minä haluaisin niin asua kotona.

 - Se ei ole tällä hetkellä mahdollista. Mutta nyt sinulla on koko kesä aikaa olla kotona. Nautitaan siitä, vai mitä?

Ana säpsähti kun kuuli Lanan huoneesta isän karjaisevan ja sen jälkeen Lanan kiljuvan kurkkusuorana.
- Isä on vihainen, Ana totesi.
- Niin on, mutta älä sinä huolehdi siitä.

- Häivy! Tämä on minun huoneeni eikä sinulla ole tänne mitään asiaa! Lanan huuto kaikui pitkin taloa.
- Sinun on sitten turha kuvitella pääseväsi minnekkään tänä kesänä tuolla käytöksellä! kuului Samin vastaus ja oven pamahdus kiinni.
- Minä menen katsomaan siskoasi, käy sinä hakemassa laukut Liamin autosta, Mandy sanoi.

***

Mandy koputti kevyesti tytön oveen ja odotti vastausta.

 - Mene pois, haluan olla yksin, Lana nyyhki.
- Lana, minä tulen nyt sisään, Mandy sanoi lempeästi ja astui sisään.

 - Kait sinä ymmärrät, että isä on ihan syystä sinulle vihainen? Mandy kysyi istahtaessaan tytön vuoteelle.

 - Äiti, Lana nyyhkäisi ja heittäytyi Mandyn syliin.

 - No niin. Itke vain jos se helpottaa.

- Isä ei ymmärrä yhtään mitään, tyttö nyyhki.
- Mitä jos sinä kertoisit isälle mikä sinua vaivaa. Ei hän osaa ajatuksiasi lukea, Mandy sanoi ja Lana vain pudisteli päätään ja alkoi nyyhkyttää lisää.

***

 - Turhaan soimaat itseäsi. Lana on teini ja teinit tekevät tuollaista, Liam sanoi ovensuusta.
- Se ei ole mikään selitys hänen käytökselleen, Sam tuhahti.

 - Hei, häntä ei ole sentään vielä heitetty koulusta pois. Minut sentään erotettiin, muistatkos?

 - Onko teidän aina pakko aiheuttaa niin paljon huolia? Sam huokaisi.

 - Ilmeisesti, mutta minusta tuntuu, että Lana yrittää saada vain sinun huomiosi.

- Minulla oli oikeastaan vähän asiaakin sinulle, Liam jatkoi ja käveli veljensä luokse.
- No kerro.

- Tämä ei ole ehkä sopiva hetki ilmoittaa tätä, mutta minä lähden aamulla jo joten, Liam selitti.
- Minne sinä muka nyt olet menossa? Sam ihmetteli.
- Minulle tarjottiin sopimusta ulkomailta yhdestä joukkueesta ja minä otin sen vastaan, Liam kertoi.

 - Hetkinen, entäs koulusi? Sam kysyi ja ponkaisi ylös sohvalta.

 - Minä keskeytän sen. Tämä on nyt paljon tärkeämpää.

 - Et sinä voi keskeyttää koulua! Olen ehdottomasti tätä vastaan, Sam sanoi.

 - Minä en tullut kysymään sinun lupaasi. Olen aikuinen ja tulin kertomaan sinulle mitä olen päättänyt. Se on ammattilaisliiga, en voi sanoa ei tälle tilaisuudelle, Liam ilmoitti.

- Ja sinä olet päätöksesi siis tehnyt?
- Kyllä.

 - Hyvä on. Taidat olla oikeassa, sinä olet nyt aikuinen ja saat tehdä itse omat päätöksesi, Sam myönsi vastahakoisesti.
- Kait sinä tajuat, etten voi kääntää selkääni tälläiselle mahdollisuudelle. Ei kukaan tule pyytämään opiskelijaa pelaamaan joukkueeseensa.

 - Olet ihan oikeassa. Tule tänne, olen todella ylpeä sinusta, Sam sanoi ja veti Liamin halaukseen.

- Minä en olisi päässyt tähän asti ilman teidän tukeanne, Liam sanoi.


~



No niin, vihdoin sain uuden osan aikaiseksi.
Olen siis töissä taas niin siksi uusia osia ilmestyy niin harvakseltaan.

Mitäs piditte?

35. Perhe Templeton/Herburn

- Kotona ollaan, Nathan huuteli kun palasi kolmen päivän mittaiselta työmatkaltaan.

 - Onko ketään kotona?

 - Isi tuli kotiin, Rose huudahti ja riensi miehensä syliin.

 - Ehtikö tulla ikävä? Nathan naurahti ja suuteli vaimoaan.

 - Arvaa vain, Rose kikatti ja painautui lähemmäs miestään.

 - Kukas se täällä haukottelee? Nathan kysyi hymyillen ja koppasi pienen poikansa syliinsä.

 - Oletko ollut kiltisit? mies kysyi ja pieni poika vain hymyili laiskasti isälleen.

 - Eikait sitä vaan väsytä, häh? pieni poika kikatti suloisesti kun Nathan hyppyytti tätä.

 - Isällä alkoi olla jo ikävä.

- Älä riehaannuta Peteriä. Nyt alkaa olla päiväuniaika, Rose sanoi moittivasti ja nosti pienen Cannien syliinsä.

 - Hyviä unia ja suloisen pupujussin kuvia.

 Peter vääntelehti tyytymättömänä kun Nathan laski tämän pinnasänkyyn. Juuri kun pienen pojan suu alkoi uhkaavasti väpättää niin mies laittoi nopeasti tutin pojan suuhun ja tilanne vältettiin täpärästi.

- Laita pää tyynyyn pikkumies.

***

 - Minä olen vähän miettinyt? Rose sanoi kun he loikoilivat sängyllä lasten nukkuessa.

- No mitä?

- Minä haluaisin lopettaa työt toimistolla.

- Miksi ihmeessä?

- No ei se oikeastaan olekkaan minun juttuni. Olen ajatellut, että haluaisin perustaa sen tanssistudion nyt kun lapsillekkin piti sisustaa huone minun tanssihuoneeseeni.

 - Minä en usko, että Theo haluaa kustantaa tänne isoa tanssistudiota, koska sille ei ole kysyntää täällä. Täällä on vain vähän pikkutyttöjä ja ei laisinkaan teini-ikäisiä, Nathan vastasi.

 - Tässä ei ole kyse rahasta.  Haluan tänne jonkun paikan missä harrastaa jotakin. Sinne voisi myös rakentaa kuntosalin kaikille kaupunkilaisille, Rose vetosi.

- En siltikään usko, että Theo rupeaa siihen. Hänellä on nyt omakin perhe, Nathan vastasi.

- En haluaisikaan, että Theo ryhtyisi siihen, Rose sanoi ja katsoi tiukasti miestään.

- Etkai vain tarkoita? Nathan naurahti epäuskoisesti.

- Meillähän on rahaa. Eikö niin?

- Mutta Rose, se ei tuottaisi mitään, Nathan yritti.

- Älä ajattele sitä rahaa. Mehän olemme varakkaita. Anna minun tehdä se.

- Minä mietin asiaa, Nathan mumisi.

***

 Ilta oli ollut todella hektinen ja Joanna ei ollut meinannut saada lapsia ollenkaan nukkumaan. Viimein kun talo saatiin hiljaiseksi Joanna oli nukahtanut väsyneenä alakerran sohvalle.

 Unen läpi hän kuuli auton moottorin murahduksen ja räpytteli unisena silmänsä auki. Se taisi olla vain unta, hän pohti ja sulki silmänsä uudelleen.

 Hän säpsähti nopeasti hereille kun kuuli ulko-oven käyvän ja jonkun astuvan sisälle taloon.

 Joannan sydän hakkasi villiä vauhtia kun hän nousi istumaan. Kuka sieltä nyt tulisi?

 - Iltaa taloon, tuntematon mies ääni sanoi ja astui olohuoneen puolelle.

 - Kuka sinä olet? Joanna kysyi napakasti sohvalta.

Mies naurahti kuivasti ja vastasi sitten.
- Ian, Ian Herburn, tämän talon omistaja. Ja sinä lienet Joanna?

 - En odottanut, että palaisit vielä, Joanna sanoi hämmentyneenä.

 - Ja minä en odottanut, että sinä olet noin nuori, Ian vastasi.

 - Minä olen täysin pätevä työssäni, Joanna nousi puolustuskannalle.

 - En muuta väittänytkään. Ihmttelin vain.

 - Kuule, minä olen todella väsynyt. Ajoin päättäjäisistä suoraan tänne joten haluasin mennä nukkumaan. Mitä jos keskustelaisiin huomenna kaikesta?

 - Käyhän se, Joanna vastasi kun ei tienyt mitä muutakaan sanoisi.

- Huomiseen siis, Ian vain sanoi ja laahusti huoneeseensa.

 - Huomiseen, Joanna mumisi vastauksen ja riensi yläkertaan omaan huoneeseensa.
 Mitähän tästäkin tulisi? nainen pohti.

 Asuisiko hän nyt tuon miehen kanssa täällä? Ja kasvattaisi lapsia yhdessä? Se ei kuulostanut hyvältä hänen omassa korvassaan.

Ehkä oli parempi olla miettimättä sitä nyt, Joanna ajatteli ja vaipui sikeään uneen.

 ~