35. Perhe Templeton/Herburn

- Kotona ollaan, Nathan huuteli kun palasi kolmen päivän mittaiselta työmatkaltaan.

 - Onko ketään kotona?

 - Isi tuli kotiin, Rose huudahti ja riensi miehensä syliin.

 - Ehtikö tulla ikävä? Nathan naurahti ja suuteli vaimoaan.

 - Arvaa vain, Rose kikatti ja painautui lähemmäs miestään.

 - Kukas se täällä haukottelee? Nathan kysyi hymyillen ja koppasi pienen poikansa syliinsä.

 - Oletko ollut kiltisit? mies kysyi ja pieni poika vain hymyili laiskasti isälleen.

 - Eikait sitä vaan väsytä, häh? pieni poika kikatti suloisesti kun Nathan hyppyytti tätä.

 - Isällä alkoi olla jo ikävä.

- Älä riehaannuta Peteriä. Nyt alkaa olla päiväuniaika, Rose sanoi moittivasti ja nosti pienen Cannien syliinsä.

 - Hyviä unia ja suloisen pupujussin kuvia.

 Peter vääntelehti tyytymättömänä kun Nathan laski tämän pinnasänkyyn. Juuri kun pienen pojan suu alkoi uhkaavasti väpättää niin mies laittoi nopeasti tutin pojan suuhun ja tilanne vältettiin täpärästi.

- Laita pää tyynyyn pikkumies.

***

 - Minä olen vähän miettinyt? Rose sanoi kun he loikoilivat sängyllä lasten nukkuessa.

- No mitä?

- Minä haluaisin lopettaa työt toimistolla.

- Miksi ihmeessä?

- No ei se oikeastaan olekkaan minun juttuni. Olen ajatellut, että haluaisin perustaa sen tanssistudion nyt kun lapsillekkin piti sisustaa huone minun tanssihuoneeseeni.

 - Minä en usko, että Theo haluaa kustantaa tänne isoa tanssistudiota, koska sille ei ole kysyntää täällä. Täällä on vain vähän pikkutyttöjä ja ei laisinkaan teini-ikäisiä, Nathan vastasi.

 - Tässä ei ole kyse rahasta.  Haluan tänne jonkun paikan missä harrastaa jotakin. Sinne voisi myös rakentaa kuntosalin kaikille kaupunkilaisille, Rose vetosi.

- En siltikään usko, että Theo rupeaa siihen. Hänellä on nyt omakin perhe, Nathan vastasi.

- En haluaisikaan, että Theo ryhtyisi siihen, Rose sanoi ja katsoi tiukasti miestään.

- Etkai vain tarkoita? Nathan naurahti epäuskoisesti.

- Meillähän on rahaa. Eikö niin?

- Mutta Rose, se ei tuottaisi mitään, Nathan yritti.

- Älä ajattele sitä rahaa. Mehän olemme varakkaita. Anna minun tehdä se.

- Minä mietin asiaa, Nathan mumisi.

***

 Ilta oli ollut todella hektinen ja Joanna ei ollut meinannut saada lapsia ollenkaan nukkumaan. Viimein kun talo saatiin hiljaiseksi Joanna oli nukahtanut väsyneenä alakerran sohvalle.

 Unen läpi hän kuuli auton moottorin murahduksen ja räpytteli unisena silmänsä auki. Se taisi olla vain unta, hän pohti ja sulki silmänsä uudelleen.

 Hän säpsähti nopeasti hereille kun kuuli ulko-oven käyvän ja jonkun astuvan sisälle taloon.

 Joannan sydän hakkasi villiä vauhtia kun hän nousi istumaan. Kuka sieltä nyt tulisi?

 - Iltaa taloon, tuntematon mies ääni sanoi ja astui olohuoneen puolelle.

 - Kuka sinä olet? Joanna kysyi napakasti sohvalta.

Mies naurahti kuivasti ja vastasi sitten.
- Ian, Ian Herburn, tämän talon omistaja. Ja sinä lienet Joanna?

 - En odottanut, että palaisit vielä, Joanna sanoi hämmentyneenä.

 - Ja minä en odottanut, että sinä olet noin nuori, Ian vastasi.

 - Minä olen täysin pätevä työssäni, Joanna nousi puolustuskannalle.

 - En muuta väittänytkään. Ihmttelin vain.

 - Kuule, minä olen todella väsynyt. Ajoin päättäjäisistä suoraan tänne joten haluasin mennä nukkumaan. Mitä jos keskustelaisiin huomenna kaikesta?

 - Käyhän se, Joanna vastasi kun ei tienyt mitä muutakaan sanoisi.

- Huomiseen siis, Ian vain sanoi ja laahusti huoneeseensa.

 - Huomiseen, Joanna mumisi vastauksen ja riensi yläkertaan omaan huoneeseensa.
 Mitähän tästäkin tulisi? nainen pohti.

 Asuisiko hän nyt tuon miehen kanssa täällä? Ja kasvattaisi lapsia yhdessä? Se ei kuulostanut hyvältä hänen omassa korvassaan.

Ehkä oli parempi olla miettimättä sitä nyt, Joanna ajatteli ja vaipui sikeään uneen.

 ~