Epilogi, osa 1

Uusi osa täällä aivan järkyttävän tauon jälkeen. Viimeiset osat ovat osa epilogia. Windowien perheen tarina on siis nyt saatettu loppuun. Seuraavassa osassa muita perheitä. Toivottavasti pidätte osasta. Jättäkäähän taas kommenttia mitä piditte. :)

***

 Liam katseli tylsistyneenä tv:tä sillä välin kun hänen tyttärensä nukkui. Hänellä ei ollut hajuakaan mihihin Mack oli hävinnyt yön aikana.

 Pian avain narahti ovessa ja Mack astui seuralainen mukanaan sisään.

 - Mitä ihmettä? Liam ähkäisi järkyttyneenä.

 - Hei Liam, Hayley sanoi epävarmana ja hymyili varovaisesti.

 - Mistä on kyse? Liam kysyi ja katsoi syyttävästi ystäväänsä.

 - Toin sinulle vieraan, Mack lausui.

 - Minulle? Liam sanoi kuivasti.

- Sinulle. Sinun on selvitettävä kaikki menneisyyden haamusi, että pääset eteenpäin.

Liam liikahti vaivaantuneena.

 - Minä menen katsomaan Sofiaa. Jutelkaa te.

 - Tämä ei ollut minun ideani. Vannon sen. Mack soitti minulle ja vaatimalla vaati minut mukaansa, Hayley selitti paniikissa.

 - Rauhoitu. Uskon sinua. Mack on saanut jonkun päähänpinttymän, Liam huokaisi.

 - Mutta oikeasti. Minusta on mukavaa nähdä sinua, nainen tunnusti.

 - Minä olen pahoillani, Liam sanoi vaisusti.

- Mistä? Hayley sanoi hämmentyneenä.

 - Kaikesta. Silloin joskus, olin ihan kamala sinua kohtaan.

- Se on jo unohdettu ja anteeksi annettu, nainen hymyili.

- Haluaisitko lähteä kävelylle?

 - Se olisi mukavaa.

***

 - Täällä on niin kaunista, Hayley huokaisi kun he vihdoin pysähtyivät. He olivat kävelleet ainakin tunnin ja jutelleet kaikesta.

- Miksi minä päästin koskaan irti sinusta, Liam sanoi yllättäen ja sai naisen hämmennyksen valtaan.

- Mitä tarkoitat?

- Sinä olit parasta minulle silloin joskus kaiken sen muun sotkun keskellä, Liam sanoi ja kosketti varovasti naista.

- Liam..

 - Minä taidan rakastaa sinua, mies sanoi ja painoi huulensa naisen huulille.

***

 - Kukkuu, Liam sanoi oven välistä ja astui sisään huoneeseen.

 - Sinä tulit! Lana sanoi hämmentyneenä.

- Tietenkin tulin. Olenko muka ikinä jättänyt tulematta kun olen luvannut?

 - Mutta sinä olit niin kauan poissa! Lana nyyhkäisi ja kiirehti halaamaan huoneeseen ilmaantunutta miestä.

 - Älä itke pikkuinen.

- Minulla oli niin ikävä sinua.

- Niin minullakin sinua, mutta minun piti saada oma elämäni taas takaisin raiteilleen.

- Etkai lähde enää uudestaan?

- Minun on pakko. Siellä on minun kotini. Mutta ajattelin kysyä Samilta ja Mandyltä jos saisin teidät tytöt pariksi viikoksi nyt lomalla luokseni kylään.

- Oletko tosissasi! Lana hihkaisi innostuneena.

 - Jos te haluatte tulla.

- No varmasti, mutta ei isä anna.

- Mutta äiti antaa ja voiko isä sanoa äidille ei? Liam naurahti.

- No ei, Lana tirskahti.

 - Milloin sinustakin kasvoi noin iso? Ajatella, että sait tänään päätökseen peruskoulun, Liam ihmetteli.

- Äiti itki koko seremonian ajan, Lana tuhahti.

- Sinä olet hänen pikkuisensa. Ennen kuin Ana syntyi hän oli täällä kahdestaan sinun kanssa kun Sam kävi töissä ja minä olin koulussa. Olet hänen silmäteränsä.

- Oliko hän ihan yksin täällä kivikylässä? Lana kysyi silmät pyöreänä?

- Sinä olit hänen kanssaan, Liam hymyili.

***

 - Mummi tekee vohveleita! Sofia hihkui innoissaan.

- Vai vohveleita, Liam hymyili ja otti tyttärensä syliinsä. 

 - Mitä sinä oikein katsot? Tämä on ikäihmisten ohjelma, Liam sanoi järkyttyneenä.

 - Tämä on ihan mielenkiintoinen, Ana sanoi nolostuneena.

 - Ja ei tasan ole, huoneeseen kävelevä Lana tuhahti.

- Hän katsoo tätä vain siksi, että on ihastunut yhteen poikaan joka eräjormailee ja tekee kaikkea muutakin tylsää, tyttö jatkoi ja pyöräytti silmiään.

 - Lana! Ana huudahti vihaisena.

- Mutta se on totta. Voit sinä Liamille kertoa, Lana sanoi.

 Liam laski poikkelehtivan tytön maahan ja katsoi järkyttyneenä tyttöön.

- Oletko sinä ihastunut johonkin?

 - Ei se nyt niin iso juttu ole. Olisit joskus hiljaa Lana!

- Se on tosi iso juttu, Liam vastasi.

 - Se on vain yksi poika.

- Kamala nörtti sanon minä. Se on kiinnostunut kaikista retkeily jutuista ja Ana keskustelee muka kiinnostuneena niistä aiheista sen kanssa. Vaikka ei astuisi telttaan mistään hinnasta itse.

- Voisin vaikka astuakin, Ana sanoi uhmakkaasti.

 - Etkai yritä esittää jotain mitä et ole. Olet juuri hyvä tuollaisena, Liam sanoi.

 - Ana on täydellinen, lattialla istuva Sofia totesi.

 - Pitäähän minulla olla jotain jutunaihetta.

- Jos et kelpaa omana itsenäsi niin hän ei ole sen arvoinen.

- Hän on täydellinen. Haluan naimisiin hänen kanssaan, tyttö huokaisi.

- Ana, sinä olet vasta viisitoista. On vähän liian aikaista haaveilla tuollaisesta.

- Haluaisitko tosissasi häämatkalle johonkin vuoristoon kalastelemaan? Puhu Liam hänelle järkeä, Lana puuskahti.

 - Minä lähtisin Anan mukaan kalastamaan, pikkutyttö puuttui taas keskusteluun vaikkei oikein ymmärtänytkään mistä puhuttiin.

***

 - Vosinko viedä tytöt illalla kaupunkiin syömään?

 - Kaupunkiin? En tiedä onko se hyvä idea, Sam sanoi mietteliäänä.

- Minä osaan kyllä huolehtia heistä. En ole enää mikään kakara.

- Missä te kävisitte?

- Jossain hampurilaisella tai pizzalla. Ja ehkä elokuvissa?

- Veisitkö sinä heidät katsomaan jotain poikia? Sam kysyi epäilevänä.

 - No en veisi! Sanoin elokuviin ja syömään. Olet vainoharhainen.

 - Te puhuitte jostain pojasta tuolla, Sam sanoi syyttävästi.

 - He ovat teinejä. Tottakai he puhuvat pojista.

- Ei tarvitsisi.

- Hei kalkkis, minäkin seurustelin tuon ikäisenä.

 - Tytöt eivät tule seurustelemaan vielä moneen vuoteen.

- Lana täyttää ensi vuonna kahdeksantoista. Miten aiot estää sellaisen kun hän on täysi-ikäinen? Liam kysyi kuivasti.

- Eihän täällä ainakaan ketään tapaa.

- Tuossa vieressä taitaa asua perhe, jossa on poika, joka on häntä vain pari vuotta vanhempi, Liam totesi.

Sam kurtisti kulmiaan.

 - Joka tapauksessa. En ole viemässä heitä poikien luokse.

- Enpä tiedä.

 - Mandy? Liam sivuutti veljensä.

 - Hyvänen aika Sam. Anna Liamin viedä tytöt ulos. Nyt on sentään kesäloma ja Lana aloittaa ensi vuonna jo ammattikoulun.

- Ei sitten mitään poikajuttuja.

- Minä lupaan. Onko kaikki nyt hyvin?

- On. Anteeksi.

***

 - Minulla on teille jotain kerrottavaa, Liam aloitti.

 - Mitä on mielesi päällä?

 - Olen menossa uudelleen naimisiin.

 Syvä hiljaisuus valtasi ruokailutilan. Kaikki katsoivat järkyttyneenä toisiaan.

- Kuulinko minä oikein? Sam ähkäisi.

 - Kenen kanssa? Mandy kysyi hämillään.

 - Hayleyn, Sofia vastasi innoissaan tuoliltaan.

 - Et ole koskaan puhunut kenestäkään Hayleystä, Ana totesi.

 - Kävin hänen kanssaan samaa koulua yläasteella sekä olimme samassa yliopistossa.
- Tarkoitatko sitä tyttöä kenet sinä jätit? Sam ihmetteli.
- Kyllä.
- Missä sinä olet hänet uudelleen tavannut? Mandy kysyi.
- Mack toi hänet meille.
- Mack? Sam totesi järkyttyneenä.
- Hän halusi, että selvitän menneisyyden haamuni.
- No selvitikö? Lana kysyi.
- Kyllä.

 - Eikö tämä ole vähän hätiköityä?

- Ei. On aika siirtyä eteenpäin. Sitä paitsi Sofia tarvitsee äidin elämäänsä.

- Entäs Jane?

- Hän ei alunperinkään ollut minun.
- Mitä tarkoitat? Mandy kysyi.
- Hän oli Mackin. Oli loppuun asti. Minä kait vain lainasin häntä enkä pitänyt hänestä huolta.
- Et saa sanoa noin, Sam sanoi pala kurkussa.

- Se on totta. Kyllä minä häntä rakastin. Rakastin todella, mutten ehkä ihan samalla tavalla. Minun on pakko siirtyä eteenpäin ja minä voin sanoa, että pystyn siihen vihdoin. Mutta Mack ei ole siirtynyt eteenpäin. Ei hän sitä sano, mutta hän ei ole jatkanut elämäänsä. Mitä se on, että hän asuu kanssani ja hoitaa minun lastani. Se on oikeaa rakkautta sanon minä. Ja minä vein sen häneltä.
- Et todellakaan vienyt! Tiedät sen itsekkin, Mandy nyyhkäisi liikuttuneena.
- Joka tapauksessa, olen onnellinen taas. Saatte tavata Hayleyn huomenna jos vain haluatte.
- Tietenkin. Tuo hänet tänne, Mandy sanoi.

~