maanantai 26. toukokuuta 2014

11. Perhe Window

 - Oletpa sinä kasvanut! Mandy henkäisi kun Liam tuli talvilomalle kotiin.
 - Sellasta sattuu, Liam tokaisi kyllästyneenä. Voisikai sanoa, että murrosikä oli todella puhjennut kukkaan pojassa sisäoppilaitoksessa.
 Molemmat pikkuneidit ilmestyivät  nopeasti uteliaina eteiseen kun ulko-ovi kävi.
 - Iti, iti, Ana hihkui ja ojensi pulleita pikku käsivarsiaan isäänsä kohti ja Sam nosti tämän syliinsä.
 Lana jo isompana tyttönä muisti selvästi Liamin ja kärtti päästä tämän syliin ja Liam nosti pikkutytön syliinsä ja pörrötti tämän tukkaa.
- Hei, mitä kuuluu?
- Hyvää, pikkuneiti vastasi ja halasi Liamia.
 - Leikitään myöhemmin, Liam sanoi ja laski tytön alas ja suuntasi portaikkoon.
- Etkö tule syömään? Sam kysyi.
 - Ei oo nälkä, poika vastasi ja tömisteli ylös.
 Hän potkaisi huoneen ovensa auki ja irvisti. Hänen huoneensa oli sisustettu uudelleen, eikä se miellyttänyt häntä lainkaan. Ei tosin vanhakaan huone, mutta siihen hän oli jo tottunut.
 Liam vaihtoi nopeasti koulupukunsa pois päältä ja käänsi stereot täysille.
 Musiikki täytti koko pienen huoneen ja raikui varmasti alakertaan asti, siitä Liam ei välittänyt pätkääkään.
Hän rojahti sängylle makaamaan ja murjotti. Koko elämä jurppi häntä. Hän inhosi sisäoppilaitosta ja sen sääntöjä ja hän inhosi tätä kaupunkia, koska täällä ei tapahtunut mitään. Sisäoppilaitos sijaitsi suurkaupungissa, mutta siellä hän sai liikkua vain koulun rajojen sisäpuolella, joten mitä iloa siitä oli. Ja täällä taas, oli ihan sama oliko rajoja tai ei. Ei ollut mitään mitä tekisi.

***

 Liamin murjottaessa huoneessaan Sam meni heti istumaan tietokoneen taakse niinkuin yleensä kotona ollessaan. Kaiken kaikkiaan he olivat pärjänneet hyvin keskenään, mutta silti joistain asioista huomasi, että he olivat itsekkin Mandyn kanssa vielä niin kovin nuoria.
 - Tylsää, äiti mennään ulos, Lana vaati tomerasti.
 - No jos me vähäksi aikaa. Mutta sen jälkeen pitää mennä kiltisti nukkumaan, Mandy vastasi tytölle ja tämä nyökytti päätään suostuvasti.
 - Laitatko sinä Anan nukkumaan, jos menen Lanan kanssa vielä hetkeksi ulos? Mandy kysyi varovaisesti Samilta.
 - Joo, tottakai, mies huokaisi ja sulki tietokoneen ja koppasi pikkutytön syliinsä.
Samalla kun Ana taputteli isänsä päätä niin Sam katsoi kun Mandy kiiruhti Lanan perässä eteiseen.
 Sam sai tovin kävellä pitkin huonetta ja silitellä pikkutytön päätä, että tämän pienet silmäluomet viimein painuivat kiinni.
Sam ei ollut vieläkään aivan käsittänyt sitä, että tämä pieni neiti oli todella hänen oma lapsensa. Ana oli syntynyt ennen kuin he olivat Mandy kanssa edes kunnolla tutustuneet toisiinsa ja Samin piti jatkuvasti tehdä pitkää päivää töissä, että saisi maksettua Liamin opinnot ja tuotua ruokaa pöytään.
 Väsyneenä Sam laahusti sohvalle ja lösähti siihen pikkutyttö sylissään, joka tuhisi jo unen merkiksi.
 Ana oli niin pieni, mutta toisaalta niin iso, että puhui jo, Sam mietti.
Häneltä oli jäänyt huomaamatta oman lapsensa kehitys, Sam tajusi ja tunsi pientä mielipahaa omasta välinpitämättömyydestään.
 - Minulla on nälkä! Liam huudahti kovaäänisesti oven suusta ja Sam säpsähti mietteistään.
- Shh! Ana nukkuu.
 Sam nousi istuma-astentoon kun Ana rupesi liikahtelemaan hänen sylissään.
 - Nyt sinä herätit hänet, Sam murahti.
 - No anteeks, oisit vienny sen omaa sänkyyn nukkumaan, Liam tokaisi.
Sam huokaisi raskaasti.
- Mikä jurppii?
- Ei mikään, Liam vastasi ja tuijotti sohvaa aivan kuin ei tietäisi mitään mielenkiintoisempaa.
 - Vai niin, Sam vastasi.
- Isi, isi, Ana hihkui sylissä ja taputteli Samin kasvoja.
Liam katsoi synkkänä oviaukolle kun Sam laahusti yläkertaan Ana sylissään.
 - Ei vätytä, Ana vaikeroi unisesti kun Sam laski tätä vuoteeseen.
 - Taitaa vähän kuitenkin väsyttää, Sam sanoi ja pörrötti tytön hiuksia. Ana yritti hetken pitää tiukasti isästään kiinni, mutta nukahti melkein heti.
Juuri kun Ana oli nukahtanut Mandy kantoi toisen väsyneen pikkutytön myös nukkumaan. Tosin Lana oli jo niin yliväsynyt, että nukutus ei ottanut osuakseen.
- Lana, ei inahdustakaan enää. Ana nukkuu jo, Sam sihahti nojatuolilta.
 - Ota pois! Ei nukuta! Lana vaikersi ja löi kokeiluksi sängyn reunaa.
- Laita pää tyynyyn, Mandy kuiskasi, mutta siitäkös pikkuneiti vauhkoontui.
- Ei nuku! Ota poiis!
 Sam nousi kirenä ylös tuolilta ja marssi Lanan luokse.
 - Lana, nyt nukutaan, Sam sanoi tiukasti ja samalla hetkellä toiselta puolelta petiä alkoi kuulua ininää.
 Mandy harppoit tyttärensä luokse ja nosti tämän syliinsä ja yritti nukuttaa uudelleen.
 Reilun tunnin päästä pariskunta vihdoin sai molemmat lapset nukkumaan.
Tytöt nukkuivat säästö syistä samassa huoneessa. Anan synnyttyä he olivat joutuneet myymään Lanan pinnasängyn, koska heillä ei ollut rahaa ostaa toista. He olivat löytäneet halvalla kirpputorilta vuoteen jossa molemmat tytöt voisivat nukkua.
 - Viimeinkin, Sam mutisi Mandyn vieressä.
- Meidän täytyy järjestää asiat niin, että he saavat omat huoneet, Sam sanoi vakavana.
- Ei meillä ole rahaa, Mandy vastasi.
- Me emme tarvitse kuin toisen sängyn, meillä on jo huone tyhjillään.
- Mietitään sitä sitten joskus, Mandy sanoi ja käveli Sam perässään pois tyttöjen huoneesta.

***

 Viimein talossa vallitsi jonkinlainen rauha, joten Mandy, Sam ja Liam söivät yhdessä iltapalaa. Kukaan ei ollut ehtinyt tarpeeksi kiinnittää huomiota Liamiin tämän tulon jälkeen, joten Mandy yritti aloittaa keskustelua, mutta tuloksetta.
- No miten siellä koulussa on mennyt?
 Liam vain kohautti olkiaan ja jatkoi syömistään.
 - Vastaa kun sinulta kysytään jotain, Sam murahti.
 - No miten siellä nyt yleensä menee. Herään, syön, opiskelen, syön ja menen nukkumaan, Liam vastasi sarkastisesti.
- Ei tarvitse olla töykeä, Sam tokaisi.
- No anteeksi. Siis oikein hyvin on mennyt, Liam vastasi lipevästi ja nousi pöydästä.
 - Mihin sinä nyt menet? Sam kysyi ja nousi pöydästä.
 - Nukkumaan, mihin muuallekkaan. Ei täällä muutakaan tekemistä ole, tai ylipäätänsä missään, Liam mutisi ja tömisti portaat huoneeseensa ja paukautti oven kovaa kiinni perässään.
- No mikä sitä vaivaa? Sam kysyi Mandylta, joka oli jo mennyt viemään maidon jääkaappiin.

***

 - Hän ei pidä minusta, Mandy valitti kun he olivat siirtymässä nukkumaan.
 - Äh, hän on vain teini. Hän ei taida tällä hetkellä pitää mistään, Sam vastasi.
 - Sinun pitäisi jutella hänen kanssaan, Mandy sanoi.
- Miten niin?
- Häntä painaa jokin asia, se näkyy hänestä. Ja sinä olet hänen roolimallinsa.
- No tuskin olen, Sam vähätteli.
- Olet.
- No hyvä on, puhun hänelle huomenna, mutta mennään nyt nukkumaan.
Sam meni sammuttamaan valot ja veti sitten Mandyn itsensä syliin naisen yllätykseksi.
- Mitä nyt? Mandy kysyi varovasti.
- Ei mitään, Sam vastasi ja hämmensi Mandya entisestään lomittamalla sormensa yhteen naisen sormien kanssa peiton alla.
- Nukutaan nyt, Sam kuiskasi ja piti Mandysta tiukasti kiinni.

~

Ja uusi osa viimein valmis.
Mitäs tykkäsitte lukea taas Mandystä ja Samista?
Mitä ajatuksia osasta?

:)