27. Perhe Muldoon/Perhe Window

Jack katseli nukkuvaa veljeään mietteliäänä.

Pieni Wyatt oli lähes samannäköinen kuin Jackin oli ollut pienenä. Jack mietti millaista heidän elämänsä olisikaan ollut jos Theo olisi ollut kuvioissa hänen ollessaan lapsi ja millaista olisi ollut jos Wyatt olisi syntynyt silloin kun hän asui vielä kotona. Olisiko hänellä hyvät välit isäänsä? 

Jack havahtui mietteistään kun Mike hihkaisi:

- Pappa!

- Ota syliin!

- No hei, Theo sanoi ja kaappasi pojan syliinsä.

- Me varmaan sitten lähdetään kotiin kun säkin jo tulit, Jack sanoi ja nousi sohvalta.

 - Jäisitte syömään, Theo ehdotti.

 - Empä tiiä, Jack vastasi laiskasti.

 - Miksei? Teillä ei ole kotona ketään kotona joten voitte ihan hyvin jäädä tänne syömään, juteltaisiin.

- Miksi? Jack töksäytti.

 - Miksi? Miksei? Theo tuhahti.

 Wyatt heräsi ja äännähti kiinnittäen miesten huomion itseensä.

 Theo huokaisi ja laski Miken maahan ja kävi nostamassa poikansa syliin.

 Theo istahti poika sylissään sohvalle ja katsoi Jackiin.

- Istu.

 Jack murahti, mutta istui kuitenkin.

- Jack, minä olen ollut kuvioissa nyt jo neljä vuotta. Jos minä olisin kuka tahansa muu mies sinä olisit jo tottunut minuun, etkä karttelisi minua kuin ruttoa. Välillä tuntuu, että sinulle olisi ihan sama kuka äitisi kanssa olisi paitsi minä. Joten mikä mättää? Minä sentään olen sinun isäsi, enkä kuka tahansa mies, Theo vuodatti.

 - Hyvä on. Minä jään syömään jos se kerran on niin tärkeätä, Jack puuskahti.

- Etkö aio sanoa muuta? Theo kysyi.

- En, Jack vastasi uhmakkaasti ja katsoi isäänsä silmiin.

 - Hyvä on sitten. Autatko sinä ruuanlaitossa? Theo kysyi ja nousi.

- Joo. Vaikka, Jack vastasi ja nousi myös.

*** Kaksi vuotta eteenpäin ***

***

 Mandy säpsähti hereille kun autotallin ovi avattiin.

 Kuka siellä on? Samhan on töissä tänään, Mandy ajatteli pelokkaana.

 Hän keräsi olemattoman rohkeutensa ja marssi pyykkihuoneen läpi autotallille.

Hän säikähti perin pohjin kun näki kypäräpäisen miehen autotallissaan.

 Liam laski kypärän maahan ja heilautti kättään Mandylle.
- Tulin kotiin.

 - Huomaan, sinä säikäytit minut. Mikä tuo menopeli on olevinaan?
- Minä ostin sen. Eikö olekkin hieno. Sain töitä urheilustadionin lipunmyyjänä.
- Ja siitäkö tienaa noin hyvin? Mandy kysyi epäilevänä.
- No minä otin vähän lainaa, Liam vastasi virnistäen.

 - Jaaha. Päätit sitten tulla keskellä yötä, että varmasti säikähdän, Mandy totesi.
- No Starlight Shoresista ajaa tänne jonkun aikaa, Liam vastasi haukotellen.

 - Etkai sinä ajanut sieltä yhtä putkea tänne? Eikö tuo ole vähän vaarallinen kapistus? Mandy kysyi huolestuneena.

- Minä olen oikein hyvä kuski, Liam naurahti kun Mandy katsoi häntä järkyttyneenä ja suuntasi takaisin sisälle.

 - Onko sinulla nälkä? Voisin tehdä leivän sinulle?

 - Mm, joo. Onko Sam ja lapset kotona?
- Eivät. Tyttöjen loma alkaa vasta viikon päästä ja Sam on varmaan töissä, Mandy vastasi.
- Varmaan? Liam kysyi ihmetellen.
- Siis on töissä, Mandy korjasi.

 - Luokanvalvojasi soitti eilen, Mandy aloitti.

- Jaa. Mitäs se tänne soittelee enää. Minähän olen jo täysi-ikäinen.

 - Kuule, hän oli sitä mieltä, että sinä voisit päästä stipendillä yliopistoon jos vähän panostaisit opiskeluun. Olet kuulemma todella lahjakas jalkapallossa. Hän sanoi, että sinut saatetaan hyvinkin valita, jos vain nostaisit muidenkin aineiden numeroa.

 - Niin. Tuota, minä olen kyllä vähän ajatellut, etten ole menossa mihinkään yliopistoon.

 - Mutta tuonhan on ihan typerää. Tietenkin sinä menet jos kerran stipedillä sinne pääset, Mandy huudahti.
- Opiskelu ei juurikaan kiinnosta minua, Liam pamautti.

 - Eihän se ketään kiinnosta, Mandy sanoi ja nousi.

 - Eikö tämä nyt kuiteskin ole minun päätettävissäni? Tässähän on kyse minun elämästäni, Liam tokaisi.
- Saat jutella Samin kanssa tästä kun hän tulee kotiin.
- Mitä se muuttaa. Kuule minä en jaksa olla enää kiitollisuuden velassa mistään. Kun lukio on loppu haluan pärjätä omillani.

 - Ethän sinä ole kiitollisuuden velassa kenellekkään.
-Enkö? Liam kysyi sarkastisesti.
- Et tietenkään. Mehän olemme perhe.

- Just joo, Liam sanoi ja käveli keittiöön.

 - Sinun ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa mistään. Meille riittää se, että sinä opiskelet ahkerasti ja saat ammatin, että pärjäät, Mandy selitti kävellessään Liamin perässä portaikkoon.

 - Ihan todellako? Sinulle siis riittää se? Sinua ei siis haittaa se, että olet joka päivä täällä yksinäsi kun Sam raataa töissä, jotta saa meidän kaikkien opiskelut maksetuksi? Se ei siis todella haittaa sinua? Liam tokaisi.

 - Minä haluan, että teillä on varaa valita! Mandy sanoi ja paiskasi ovensa kiinni.

 - Tietenkin minua haittaa se, että olen yksin täällä, Mandy mumisi hiljaa huoneessaan.

 Liam huokaisi kun avasi huoneen ovensa. Sam oli käynyt jo ostamassa ensi lukuvuoden koulukirjat hänelle ja pinonnut ne pöydälle.

 En olisi saanut puhua Mandylle niin töykeästi, Liam ajatteli vaihtaessaan vaatteita.

Häntä jotenkin vaivasi se, että Mandy oli aina vain yksin kotona. Vuodesta toiseen.

***

 Seuraavana päivänä Liam kaahasi Pillowien pihaan. He olivat sopineet Janen kanssa näkevänsä.

 - Hyppää kyytiin, Liam naurahti lasin takaa.

 - Just, en todellakaan!
- Älä oo mammari, hyppää kyytiin.

 - Pidä musta vaan rohkeasi kiinni, Liam naurahti kun Jane istahti hänen taakseen.

Jane tunsi miten hänen poskensa muuttuivat paloauton värisiksi Liamin takana.

***

 - En ole käynyt täällä ainakaan pariin vuoteen, Jane totesi kun he saapuivat tuttuun puistoon.

 - En minäkään. Olin täällä viimeeksi teidän kanssa, Liam vastasi ja katsahti maassa lojuvaan säkkiin.

 - Mack on käynyt täällä, Jane kuiskasi ja tuijotti säkkiä.
- Niin, Liam huokaisi.

 - Tule mennään istumaan, Liam sanoi ja veti Janen mukanaan penkille.

 - Tuota, mitä hänelle kuuluu? Näin hänet vuosi sitten viimeeksi kun kävin ratsastamassa talleilla, Jane kertoi.

 - Me ei oikeastaan enää hengailla yhdessä. Lukio kun alkoi me päädyttiin eri luokille ja meillä on vähän eri kaveripiirit, Liam vastasi.
- Mitä meille oikein tapahtui? Jane huokaisi.
- Te tapahduitte, Liam kuiskasi.

- No mitä muuta kuuluu? Liam kysyi kepeästi.
- Meillä on kotona mykkäkoulu menossa. Koko talo on homeessa ja se pitää purkaa. Melissa lipsautti vahingossa, että eikait se ihmekkään ole jos kirjailija rupeaa taloa kunnostamaan. Leo loukkaantui siitä ja vastasi, että ei arvon rouva ollut sitä mieltä silloin kun he yhdessä taloa kunnostivat. Ja nyt kumpikin on hiljaa, Jane selitti.
- Kuulostaa ikävältä. Joudutteko te muuttamaan?
- Vähäksi aikaa. Me muutetaan siihen kerrostaloon mikä on keskustassa. Leo aikoo rakennuttaa uuden talon, mutta tällä kertaa sen tulee tekemään joku urakoitsija.

 He katselivat hetken toisiaan silmiin kunnes Liam kurottautui vähäsen Janeen päin ja heidän huulensa kohtasivat.

 Jane sulki silmänsä kun Liamin huulet saavuttivat hänen huulensa.

 Kun suudelma oli ohi molemmat katsoivat toisiaan järkyttyneinä ja Janelta pääsi tirskahdus.

 - Okei, tää ei oo meijän juttu, Liam sanoi ja naurahti myös.

 - Kuule Liam, sinä olet minun paras ystäväni, Jane huokaisi ja painoi päänsä pojan olalle.

 - Ja näin tulee totisesti olemaan jatkossakin, Liam vastasi ja kiersi kätensä tytön ympärille.

 Toivuttuaan pienestä väliepisodista ystävykset menivät pommukeinuun niin kuin joskus teineinä.
- No mitäs lukion jälkeen? Liam kysyi.

 - Yliopistoon, minusta tulee opettaja. Entä sinä?

***

 Illalla tullessaan kotiin Liam pysähtyi portaikon juureen.

 Itkikö Mandy?

 Hiljaa hän käveli portaat ylös ja raotti Anan huoneen ovea.

 Mandy istui nojatuolilla ja itki polviaan vasten.

 - Mikä hätänä? Liam töksäytti kun ei muutakaan osannut.

 Mandy näytti säikähtäneeltä kun näki Liamin.
- Ei mikään. Minulla on vain tyttöjä vähän ikävä, Mandy selitti.

 - Koska Sam on viimeksi ollut kotona? Liam kysyi.

 - Ei tämä siitä johdu, ihan totta.

- Koska? Liam toisti.
- Maanantaina, Mandy kuiskasi ja Liam näytti tyrmistyneeltä.

 Silloin alakerrassa kävi ovi ja Liam jätti itkuisen Mandyn yläkertaan ja juoksi itse alas.

 - Ai, oletkin kotona. Koska tulit? Sam kysyi.

 - Tietäisit jos olisit joskus kotona, Liam töksäytti.

 - Mitä? Sam kysyi hämmentyneenä.

 - Maanantaina, ihan oikeesti!

 - Tulit siis maanantaina? Sam kysyi.
- No en, senkin idiootti! Liam huudahti ja marssi ovesta ulos.

Sam katsoi hämmentyneenä Liamin perään, mutta tointui nopeasti.
- Ai, Samin suusta pääsi kun hän ymmärsi.

 - Tulin kotiin.
- Mm, kuului vastaus.

 - Sinä olet vihainen, Sam totesi ja istahti Mandyn viereen sängylle ja Mandy nosti kättään koskettaakseen miestään.

 - Niin, Mandy totesi.
 - Kerro.

- Sam. Minä olen yhdeksän vuotta ollut täällä. Suurimman osan ajasta olen huolehinut lapsista, mutta nyt minä olen ihan yksin. Sinä et ole koskaan kotona ja silloin kun olet sinä olet väsynyt. Minusta tuntuu, ettet sinä enää tarvitse minua.

- Älä sano noin. Minun on pakko käydä töissä. Tyttöjen koulut ovat kalliita.
- Tiedän. Sinä teet mitä sinun täytyy, Mandy huokaisi ja sulki silmänsä kiinni, ettei itkisi.

~

Semmonen osa. Heittäkäähän kommenttia! :)

Ajattelin, tähän loppuun listata henkilöidemme tämän hetkiset iät niin pysytte vähän kartalla. 

Leo ja Melissa Pillow: 35 v
Sam ja Mandy Window: 27 v
Tyler Walker: 40 v
Carla Walker: 36 v
Theo ja Senia Muldoon-Grant: 40 v
Jack ja Holly Muldoon: 24 v
Nathan Templeton: 30 v
Rose Templeton: 29 v
Mack, Liam ja Jane: 19 v
Lana Window: 11 v
Ana Window: 9 v
Ryan Pillow: 8 v
Janette ja Carter Walker: 6 v
Mia, Mimosa ja Mike Muldoon: 5 v
Wyatt Muldoon-Grant: 3 v

Siinä taisi olla kaikki. :D

Ensi osassa taas pieni aika harppaus. Silloin eräs kolmikko pääsee tutustumaan yliopistoelämään!