17. Perhe Muldoon

 Jack käveli pitkin Oasis Landingin satamaa ja toivoi, että oli vihdoin löytänyt etsimänsä. Hänen kaikki vähäiset rahansakin olivat hupentuneet hänen matkustaessaan aina Oasis Landingista Monte Vistaan asti ja sieltä takaisin Oasis Landingiin.

 Sisällä taloveneen keinahdellessa Holly istui tietokoneella ja huokaili tilannettaan. Laskujen jälkeen tili olisi täysin nollilla. Miten ennen niin etuoikeutettua elämää elänyt oli joutunut tälläiseen tilanteeseen?

 Holly kirjautui nopeasti ulos verkkopankista ja sammutti tietokoneen kun kuuli koputuksen ovelta.

Kuka ihme siellä olisi? Eihän hän tuntenut tästä kaupungista ketään, nainen mietti.

 Hollyn läpi kulkivat väristyset kun hän näki kuka ovella seisoi.

 - On sinulla otsaa. Mitä teet täällä? Holly kivahti ja katsoi suoraan Jackin tummanruskeisiin silmiin.

 - Onpas täällä lämmin vastaanotto, Jack naurahti ja riisui takin yltään ja survoi sen Hollyn lipastoon.

- Sinulla ei ole mitään asiaa tänne! Miksi vaivauduit tulemaan? nainen sihahti ja käänsi selkänsä miehelle.

 - Älä viitsi kiukutella. Minä etsin sinua joka paikasta. Siis ihan todella etsin.

 - No turhaan etsit. Sinun ei olisi täytynyt etsiä, jos et olisi kadonnut sillä tavalla. Sinä olisit voinut reilusti sanoa jos et halua seurustella enää, ei olisi täytynyt jättää niin tylysti.

 - Minä en jättänyt sinua, lupaan sen. Minä voin selittää. Minähän kerroin sinulle äidistäni, joka ei pysy kauaa yhdessä paikassa. Niin siinä kävi tälläkin kertaa. Äiti sai päähänsä, että taas pitää muuttaa ja niin sitä taas mentiin. Minulla ei ollut aikaa tulla sanomaan sinulle mitään, mutta tiesin, että tulen etsimään sinut käsiini.

 - Minä en halua kuulla. Sinun on turha selitellä enää. Ole hyvä ja poistu! Holly tiuskaisi raivostuneena.

- Älä viitsi. Kuuntele nyt. Minun oli pakko lähteä, en voinut päästää äitiä matkaan yksin ja mekin olimme vasta tavanneet, en ajatellut että se olisi niin iso juttu. Minähän kuitenkin tulisin takaisin, Jack yritti selittää.

 - Puoli vuotta on aika hiton pitkä aika odottaa ilman mitään selitystä! Eikö se käynyt mielessäsi? Minä en tienyt mihin katosit? Luulitko, että jäisin odottelemaan sinua kiltisti kotiovelle? No en totisesti jäänyt, sitä paitsi mitään kotia ei enää ole.

 - Miten niin ei ole? Mitä tarkoitat? Jack tivasi ja käänsi tytön itseensä päin.

- Älä koske. Minun asiani eivät kuulu sinulle.

 - Minun ei ollut tarkoitus olla poissa niin pitkään. Minun piti heti palata takaisin, mutta jotain yllättävää sattui. Minä tapasin isäni, siis se oli ihan uskomatonta, hän oikeasti vain käveli eräänä päivänä ovesta sisään ja minulle sanottiin, että hän on isäni. Se on ihan sairas juttu. Äiti oli tyyliin pyörtyä onnesta. No olin jo siinä vaiheessa tekemässä lähtöä, mutta äiti vaati, että jäisin tutustumaan siihen mieheen. He menivät melkein heti naimisiin ja aloittivat typerät perhe leikkinsä ja siinä vaiheessa minä läksin etsimään sinua, mutta et enää ollut Monte Vistassa.

 - Ei sinun tarvitse selittää minulle mitään. Minä en selvästikkään merkinnyt sinulle yhtään mitään kun et nähnyt tarpeelliseksi ilmoittaa itsestäsi mitään.

- Ei, ei se niin mennyt. Kuuntelisit nyt. Minähän palasin, eikö se merkitse muka mitään?

- Ei. Kuinka voisin luottaa sinuun enää. Minun elämäni on ollut yhtä painajaista lähtösi jälkeen. Sinä lähdit silloin kun olisin tarvinnut sinua. Minun isäni kuoli ja jätti pelkkää velkaa jälkeensä. Jouduin luoppuaan kodistani, opiskelupaikastani ja niin sanotuista ystävistäni. Minulle ei jäänyt kuin tämä vene kaikkien velkojen jälkeen. Onneksi tämä oli äidin perintö minulle, muuten olisin menettänyt tämänkin, Holly vuodatti.

 - Minä olen pahoillani kaikesta kokemastasi, mutta en voinut tietää. Mutta olen tässä nyt, anna minun auttaa.

 - En voi. En voi luottaa ihmiseen, joka on valmis jättämään minut ilman kunnollisia hyvästejä. Kuinka voisin luottaa sinuun. Minä tarvitsen enemmän kuin pelkkiä sanoja.

 - Mitä tarkoitat? Naimisiinko sinä haluat? Haluat rengastaa minut itsellesi, etten pääse livahtamaan karkuun. Vain sekö vakuuttaa, etten ole lähtemässä? Jack kysyi vakavana.

- Et selvästikkään ota minua vakavasti kun vitsailet tuollaisella asialla, Holly sihahti.

 - Minä olen ihan vakavissani. Sitäkö sinä haluat, että suostut kuuntelemaan minua? Että menemme naimisiin?

- Minun ei tarvitse suostua mihinkään vähempään, Holly letkautti, kun uskoi, että Jack lähtisi sillä.

- Hyvä on sitten, ala tulla.

- Anteeksi mitä?

 - Mihin sinä viet minua? Holly kysyi kun Jack talutti hänet satamasta keskustaan ripeää vauhtia.

 - Sinähän halusit naimisiin, saamasi pitää, Jack letkautti ja riuhtaisi ulko-oven auki.
- Hulluko sinä olet? Sitä paitsi, tähän aikaan et löydä ketään vihkijää ja paperisota veisi ainakin viikon verran, Holly vinkaisi.
- Tiedätkö mikä paikka tämä on missä olemme? Jack kysyi.
- En miten niin?
- Täällä ihmisten toiveet toteutetaan, kuhan on rahaa maksaa niistä. Tämä on maailman kuulu hotelli siitä, että täällä saat mitä vain pikavauhtia.

Jack tutkaili hetken opaste kylttejä hotellin aulassa ja veti sitten Hollyn mukanaan hissiin ja he päätyivät ylimpään kerrokseen.
- Naimisiinko sitä halutaan? rennosti pukeutunut nainen kysyi hissin läheisyydestä.

 - Kyllä, paljonko pikavihkiminen maksaa tähän aikaan yöstä? Jack kysyi ja hapuili Hollyn sormia ja lomitti ne sitten yhteen omiensa kanssa.

 - Kaksisataa, nainen vastasi ja Jack parahti mielessään.

 - Entäs myydäänkö teillä sormuksia? Jack kysyi vielä.
- Tietenkin. Halvin pari maksaa viisi kymppiä ja kallein kaksi tonnia.
- Otamme halvimmat sormukset ja haluamme naimisiin heti, Jack ilmoitti.
- Soitan vihkijän sitten heti paikalle. Kun menette oikealle ovesta sisään niin löydätte huoneen missä toimitus tehdään, nainen selitti.

Mitä oikein oli tapahtumassa? Holly kysyi itseltään kun Jack veti visansa esiin ja maksoi koko lystin.

 Hetkisen aikaa he seisoivat kaksistaan kukkasilla koristellussa huoneessa.
- Jack, oletko ihan tosissasi? Holly kysyi viimein.

 - Etkai sä aio jänistää? Nyt sä joudut vaikka väkisin naimisiin mun kanssa, mä maksoin just kaikki mun rahat tähän.

- Sä oot ihan hullu, Holly vinkaisi.
- Niin taidan olla, mies vastasi.

 Vähän ajan odotuksen jälkeen suoraan sängystä herätetty vihkijä saapui paikalle haukotellen ja tilaisuus saatiin aloitettua.

 Hollyn kädet tärisivät kun Jack pujotti niihin sormusta.

 Holly ei oikein pystynyt tajuamaan mihin oli juuri ryhtymässä. Jack todella oli tekemässä hänestä vain tämän omaa.

 - Nyt julistan teidät mieheksi ja vaimoksi, vihkijä viimein lausui ja tilaisuus oli ohi.

 Vihdoin Holly uskaltautui nostamaan katseensa maasta ja katsoi Jackiin.

 Jack vastasi katseeseen ja virnisti poikamaisesti.

Heille lykättiin parit paperit allekirjoitettaviksi ja sitten he pääsivät lähtemään kotiin.

 Tuore pariskunta käveli vaitonaisena takaisin Hollyn taloveneelle.
- Asuintila sijaitsee kannen alla, Holly sopersi perillä ja johdatti Jackin alakertaan.

 - Asummeko me nyt sitten täällä? Holly töksäytti makuuhuoneessa.

 - Varmaankin sitten niin, Jack vastasi hajamielisenä.

 Äiti kyllä antaisi nyt korville minulle kun tietäisi mitä olen tehnyt, Jack mietti katsoessaan Hollya.

 - Kuule, mitä jos juteltaisiin vasta huomenna tulevaisuudesta ja tänään oltaisiin vaan? Jack kysyi ja astui askeleen lähemmäs.

- Okei, Holly kuiskasi ja käpertyi Jackin syliin.
- Minulla oli kamala, todella kamala ikävä sinua, nainen tunnusti.

~

Uusi osa taas täällä. Saattaa olla vähän sekava, koska kirjoitan tätä keskellä yötä ja olen todella väsynyt.  Ensi osassa luultavasti jatketaan tällä perheellä.