32. Perhe Herburn/Window

 - Mitä sinä teet? hiljainen ääni kysyy.

 - Ai huomenta. Minä vähän sisustan täällä, mitäs pidät?

 - Ihan kiva. Meillä oli kotonakin kaikkea pikkutavaraa hyllyillä, poika sanoo hiljaa.

 - Taidammekin olla ainoat hereillä täällä vai mitä? Joanna kysyy hymyillen.

- Joo. Nate nukkuu aina pitkään, Jeff vastaa.

- Mitäs sanot jos mennään tekemään aamupalaa? Tykkäätkö vohveleista?

- Ne ovat minun lemppareitani!

- Hyvä tietää,

 - Täältä löytyykin sopivasti kaikki tarvittava.

 Jeff katseli ihmeissään kun tuo ventovieras nainen rupesi tekemään hänelle vohveleita ja jutteli mukavia samalla. Tina ei ollut aamuisin edes huomenta sanonut ja oli heittänyt leipäpaketin ja hillon pöydälle ja käskenyt syömään.

 - Tämä onkin sitten nopeasti valmista.

 - Menisitkö herättämään veljesi niin syödään sitten kaikki samaan aikaan.

- Okei.

- Herätys, Nate herää.

- Mitä nyt? Anna minun nukkua, Nate mutisi unisen vastauksen.

 - Se nainen teki vohveleita. Ne ovat kohta valmiita.

- Entä sitten?

- Se sanoi, että syödään kaikki yhdessä, Jeff kertoi.

- Vai niin se sanoi.

- Joo, nouse jo. 

- Ihan sama, Nate murahti, mutta nousi kumminkin.

 Poikien tullessa takaisin keittiöön Joanna hääräsi jo Sarahin ruoan äärellä. Hänestä lapsille piti syöttää itse tekemää ruokaa, eikä mitään kaupan valmismössöjä.

 Mitään sanomatta Nate asteli keittiöön ja mätti lautaselleen juuri paistettuja vohveleita. Jeff katsoi isoveljestään mallia ja teki samoin.

 Molemmat pojat söivät hyvällä ruokahalulla vohveleita aivan kuin eivät ennen olisi ruokaa nähneet.

 Joanna syötti Sarahin rauhallisesti ennen kuin meni poikien seuraksi pöydän ääreen.

 - Mitäs teidän päiväohjelmaanne yleensä kuuluu? Joanna kysyi.

- Ei mitään, Jeff tiesi kertoa.

 Joanna loi katseensa Nateen, joka käänsi vain katseensa pois naisesta.

 - Kiitos. Oli todella hyvää, Jeff sanoi ujosti Joannalle.

- Ole hyvä. Päiväruoan jälkeen lähdemme sitten ulkoilemaan, Joanna ilmoitti ja sai Natelta tympeän katseen.

***

 - Voidaanko jo lähteä? Nate valitti kun Joanna oli pakottanut myös hänet pukemaan talvivetimet ylleen ja patistanut ulos.

 - Ei. Vastahan me tulimme. Sitä paitsi epäilen, ettet ole nähnyt ulkoilmaa pariin viikkoon, Joanna vastasi.

- No mitä sitten? Nate totesi.

 - Äiti, keitä he ovat? Ana kysyi.

- En tiedä. He varmaan asuvat siinä uudessa talossa mikä rakennettiin vastikään. Voisit mennä juttelemaan heille.

- En minä uskalla, Ana vastasi.

Mutta Lana sen sijaan uskaltaisi.

 Hän oli vilaukselta nähnyt pojan nyrpeän sivuprofiilin ja oli heti rakastunut. Tai niin hän ainakin kuvitteli.

 - Hei, Lana sanoi varovasti ja Nate kääntyi yllättyneenä ympäri.

 - Niin?

 - Ajattelin tulla tervehtimään kun en ole ennen sinua täällä nähnyt. Oletteko vasta muuttaneet tänne? Lana uteli sydän pamppaillen.

- No mitä se sinulle kuuluu? Nate naurahti.

 - He tulevat tänne äiti.
- Niin näkyy. Mene sinä juttelemaan tuolle pienelle pojalle jooko? Hän näyttää yksinäiseltä.
- Okei.

 - Hei, Joanna sanoi hieman epäröiden.

 - Hei. Te taidatte asua siinä uudessa talossa vai mitä? Mandy kysyi heti.
- Joo, siinähän me.
- Mekin asumme tällä puolella kaupunkia. Kiva saada tännekkin asukkaita, Mandy selitti hyväntuulisena ja Joanna rentoutui heti naisen seurassa.

 Jeff seisoi kauhusta jäykkänä kun huomasi tytön, joka lähestyi häntä.

 Hän kääntyi äkkiä ja yritti pujahtaa pakoon.
- Odota, Ana sanoi ja Jeff pysähtyi kuin seinään.

- Minä olen Ana, kuka sinä olet?
- Jeff, poika sanoi hyvin hiljaisella äänellä.
- Minkä ikäinen sinä olet? Ana uteli.
- Seitsemän.
- Minä olen kymmenen. Haluaisitko leikkiä kanssani? Minulla ei ole muita leikkikavereita kuin siskoni ja hän ei enää halua edes leikkiä. Onhan tuolla keskustassa yksi Ryan, mutta en näe häntäkään usein. Hän oli täällä äsken jos satuit näkemään, mutta häntä tultiin jo hakemaan kotiin. Eli leikitäänkö? Ana selitti  hirveää vauhtia.
- Okei, Jeff nyökkäsi.

 ***

- Koska isä tulee kotiin? Ana kysyi iltapalalla.

 - Ei se taida tulla. Eihän se koskaan oo kotona, Lana tuhahti.

 - Äiti, tuleehan isi kotiin, ennen kuin pitää lähteä takaisin kouluun?

 - Varmasti tulee, onhan hän aina tullut kotiin kun olette lomalla.

 - Ehkä yhdeksi yöksi ja senkin hän nukkuu. Hän ei taida haluta nähdä meitä vai mitä? Lana sinkosi.
- Älä sano noin. Isä käy töissä ja sinä tiedät sen, Mandy sanoi.

 - Ihan miten vaan, Lana puuskahti.

 Hän tömisteli yläkertaan ja paiskasi oven kiinni dramaattisesti.

 Nopeasti hän pesi hampaansa ja päätti unohtaa koko isän.

Sen sijaan hän päätti unelmoida puiston ihanasta pojasta. Nate oli niin ihana!

***

 - Sitten isä karhu sanoi..

 - Äiti, haluaahan isä nähdä meidät? Ana kysyi kesken iltasadun.

 - Tietenkin haluaa. Älä edes ajattele muuta.
- Mutta Lana sanoi, että jos isä todella haluaisi nähdä meitä niin hän ottaisi vapaata siksi ajaksi kun olemme kotona.
- Kulta se ei ole niin yksinkertaista. Isä tekee kovasti töitä, koska rakastaa teitä.

 - Minulla on isää kamala ikävä, Ana nyyhkäisi.
- Niin, Mandy huokaisi ja laittoi kirjan yöpöydälle.
- Minä haluaisin asua kotona sinun ja isän luona, Ana nyyhkytti.
- Minäkin haluaisin, että te tytöt asutte täällä, mutta se ei ole nyt vain mahdollista.
- Yritä nukkua nyt, Mandy sanoi ja suukotti tytärtään.

 - Olisi aika käydä nukkumaan.

 - Jaa.
- Lana, kerro mikä sinua vaivaa?

 - Et sinä ymmärtäisi, Lana tuhahti ja pujahti peittonsa alle.

 - Kertoisit minulle.

- Isä ei ikinä edes soita. Jos Ana ei yrittäisi soittaa hänelle koko ajan niin hän ei varmasti edes muistaisi meitä, Lana kertoi.
- Kyllä muistaisi. Isä on vain yöt töissä, että päivisin hän varmasti nukkuu.

 - Ihan sama. Koska Liam tulee kotiin?
- En tiedä. Hän on siellä yliopistossa.
- Liam soitti viime viikolla ja lupasi tulla kotiin siksi ajaksi kun olemme kotona. Hän lupasi.

 - Ehkä hän sitten tulee. Onko Liam koskaan jättänyt tulematta jos on luvannut?
- Ei ole. Mutta isä on!
- Yritä nyt nukkua. Soitetaan huomenna vaikka isälle, Mandy ehdotti.
- Ei tarvitse. Jos hän ei tule kotiin niin en halua puhua hänelle!

***

 Tyttöjen nukkuessa Mandy kapertyi sohvalle katsomaan ostostv:tä. Hänellä oli niin ahdistunut olo lasten puolesta, ettei hän pystynyt nukkumaan.

 Hän säpsähti pahanpäiväisesti kun ulko-ovi kävi eteisessä.

- Mitä sinä tähän aikaan tulet?

 - Kunhan tulin. Etkö ole tyytyväinen? Kun en ole kotona sinä valitat ja kun tulen kotiin niin valitat siitäkin.
- Kunhan kysyin, että miksi tulit keskellä yötä?

- Kunhan tulin. Haluan nyt nukkumaan.

 - Isä! Sam hämmästyi kun pieni tyttö ryntäsi hänen syliinsä yläkerrassa.
- No mutta, mistäs sinä siihen ilmestyit?

 - Koulun loma alkoi toissapäivänä, Mandy sanoi kun pääsi yläkertaan.

 - Mutta milläs tytöt tänne tulivat? Sam ihmetteli.
- Käytiin Melissan kanssa hakemassa, Mandy tokaisi.

 - Isi, saanko nukkua vieressäsi? Ana kysyi Samin sylistä.

 - Ei tänä yönä. Olen todella väsynyt. Jutellaanko aamulla jooko?

- Mutta isä, Ana valitti.
- Nyt tulen peittelemään sinut omaan sänkyysi ja huomenna saat kertoa kaikki kuulumisesi, Sam sanoi ja kantoi tytön omaan sänkyynsä.

~