14. Perhe Muldoon

Kahdeksantoista vuotta aikaisemmin

 - Mitä nyt? Theo kysyi kun Senia kompuroi ylös maasta ja suoristi hamettaan, josta varisi hiekkaa.

 - Joku näki meidät, Senia kuiskasi posket kuumottaen.

 - Eikä nähnyt. Sinä vain kuvittelet.

- Enkä kuvittele. Miten noloa! Senia ähkäisi noloissaan.

- Minä en kuullut yhtään mitään, Theo huokaisi.

- No et kai, Senia sanoi sarkastisesti ja vältteli Theon katsetta.

 - Oletko sinä vihainen minulle? Theo kysyi huolestuneena.

 - En, en tietenkään, Senia sanoi ja uskaltautui kääntymään poikaa päin.

- No mikä sinulla sitten on? Theo kysyi harmistuneena keskeytyksestä.

 - Sinä lähdet huomenna, etkö lähdekkin?

 - Niin, mutta minä tulen heti seuraavalla lomalla takaisin. Ja minä ajattelin kysyä isältä jos saisin tulla tänne opiskelemaan, Theo sanoi ujosti.

 - Ei sinun isäsi antaisi, Senia huokaisi.

 - Ei isä tiedä meistä. Kyllä hän voisi antaa. Ei hän välitä missä opiskelen, kunhan olen poissa tieltä.

 - Luotathan sinä minuun? Theo varmisti.

- Kyllä sinä tiedät, että luotan, Senia sanoi hiljaa.

- Minä rakastan sinua Senia. Kyllä kaikki järjestyy, Theo sanoi ja sipaisi nuoren tytön poskea.

***

Kuukausi myöhemmin

 - Istu alas, mies tietokoneen takana murahti.

 Senia istui varovasti tuolille, joka oli miestä vastapäätä. Hän tunsi miten kainalot kastuivat hermostuneisuudesta.

 - Minä sanon asiani lyhyesti. Minä tiedän, mitä sinä olet puuhaillut poikani kanssa enkä pidä siitä alkuunkaan. Minulla on tulossa tärkeät vaalit ja sinä ja poikani voitte tahrata vaivalla tehneeni uran. Jätä poikani rauhaan.

 Senian poskille nousi nolouden sekä närkästyksen puna.

- Minä en ymmärrä miten me voimme olla uhka urallesi, nuori tyttö sanoi rohkeasti.

 - Tietenkään sinä et ymmärrä. Sinä ja Theo olette aivan eri yhteiskunta-asemassa.  Asia on niin, että saat lopettaa heti poikani tapailemisen. Paljonko sinä haluat?

 - Minä en voi lopettaa Theon tapailemista, et ymmärrä. Minä en halua rahaa sinulta.

 - Ei sinä et ymmärrä. Sinulla ei ole vaihtoehtoja. Jätä poikani rauhaan!

 - En voi jättää. Minä olen..

 - Mitä sinä olet? Älä vain sano?

 - Minä olen raskaana, en voi jättää Theoa rauhaan. Enkä huoli rahojasi, Theolla on oikeus tietää.

- Minä varoitan sinua, jos nyt lähdet huomaat, tehneesi jotain peruuttamatonta.

- Minä en pelkää sinua, Senia sanoi ja käveli ulos miehen työhuoneesta.

***

 Seuraavana päivänä Senia katseli kauhuissaan kaupungin ulkopuolella kun vankka savu täytti kaupungin ja sireenien ääni täytti ilman.

 Illalla tuli oli levinnyt koko kaupunkiin ja ilma oli savuista ja vaarallista.

 Theo juoksi kuin henkensä kaupalla hänen ja Senian sovitulle tapaamispaikalle ja odotti tunti toisensa jälkeen mutta Seniaa ei vain kuulunut.

- Eiii! Theo parkaisi hätääntyneenä ja vajosi maahan.

 - Nouse ylös, William ärähti.

 - Häivy, Theo nyyhkäisi isälleen.

- Katso nyt mitä olet saanut aikaiseksi tottelemattomuudellasi, William ärähti ja repäisi poikansa pystyyn.

 - Sinäkö tämän aiheutit! Theo kimpaantui ja osoitti isäänsä.

 - Olkoon tämä muistutuksena sinulle. Minä teen päätökset tässä perheessä!

- Tapoitko sinä hänet? Theo karjaisi.

 - Minä tein mitä minun oli tehtävä. Tästä lähin saat kuunnella mitä sanon.

 - Minä halveksin ja vihaan sinua koko sydämestäni! Theo tiuskaisi sydän musertuneena.

- Varo mitä puhut, William sanoi ja läpsäisi poikaansa.

***

17 kuukautta myöhemmin.

 Senia istui halvalla sängyllä tuhansien kilometrien päästä Bridgeporstista ja piteli pientä poikaa sylissään. Välillä hänestä tuntui kun hänen poskeaan olisi vieläkin poltellut puukon sivallus. Kun hän oli ollut viimeisillään raskaana hänet oltiin löydetty. Musta-asuinen mies oli pidellyt puukkoa hänen poskellaan. Minun pitäisi tappaa sinut, mutta olkoon tämä muistutuksena sinulle, ettet ikinä etsi häntä käsiisi. Onko selvä? Mies oli kysynyt ja sivaltanut hänelle haavan poskeen.

 Senia oli nyökännyt merkiksi ja mies oli tunkenut hänen kouraansa rahakasan, että hän pääsisi karkuun.

Nyt kun Senia katseli pientä poikaansa hän tiesi, että ei tulisi ikinä etsimään Theoa. Se olisi kaikkien turvallisuuden parasta.

- Minä pidän sinusta hyvää huolta, kuusitoistavuotias tyttö kuiskasi pienelle nukkuvalle pojalle.

~

Nyt saitte tiedon, mitä kaupungille aikanaan oli tapahtunut. Tulikö yllätyksenä?

Mitä tykkäsitte tästä osasta?

Mitä mieltä olette Theosta ja Seniasta?

13. Perhe Walker

 - Minä lähden nyt.

 - Aja varovasti, Carla sanoi ja nousi suukottamaan miestään.

 - Oletko nyt varmasti aivan varma. Hän on kuulemma aika hankala tapaus, Tyler sanoi ja virnisti poikamaisesti vaimolleen.

 - Olen sata prosenttisen varma. Meistä tulee vanhemmat hänelle, halusi hän sitä tai ei, Carla sanoi vakavana.

- Ja sinä et halua vauvaa? Tyler varmisti.

- Ei, en minä halua. Hän on varmasti täydellinen, Carla vastasi ja sipaisi Tylerin poskea hellästi.

- Nähdään illalla, mies sanoi ja lähti.

 Sillä välin kun Tyler lähti hakemaan heidän taloutensa uutta perheenjäsentä Carla päätti valmistaa heille aikansa kuluksi ruokaa. Kaiken piti olla tip top kun Mack saapuisi. 

 Alku olisi varmasti hankala, mutta Carla oli varma, että he selviytyisivät.

 Hän ei ehkä voinut saada omia lapsia, mutta hän voisi auttaa jotakuta kellä ei ollut vanhempia. Mack oli kolmetoista vuotias poika, joka oli jäänyt oravanpyörään. Nuori kapinallinen poika, jota kukaan ei ollut halunnut vaivoikseen, eikä poika halunnut kenenkään vaivoiksi. No se oli valitetavaa Mackin kannalta nimittäin Carla oli päättänyt antaa itsepäiselle pojalle kodin. Halusi tämä sitä tai ei. Sosiaaliviranomaiset olivat suostuneet allekirjoittamaan adoptiopaperit melkein heti kun Tyler ja Carla olivat kävelleet toimistoon. Pojasta oli ilmeisesti ollut jonkun verran haittaa.

 Siivottuaan talon ja järjesteltyään Mackin tulevan huoneen Carla kuuli kun auto ajoi pihaan.

 - Hei, Carla sanoi kun näki nuoren miehenalun oven suussa.

 Mack katsoi avuttomana ympärilleen ja totesi, ettei hänellä olisi pakotietä. Paikka oli kaukana kaikesta. Hän ei olisi ikinä uskonut, että kukaan enää adoptoisi häntä kaikkien näiden vuosien jälkeen.

- Teillä on varmaan nälkä. Tulkaa syömään, Carla sanoi reippaasti. 

Mack käveli mitään sanomatta Tylerin perässä keittiöön.

 Mack tuijotti hetken ruokalautasta edessään ja rupesi mättämään spagettia sitten suuhunsa. Hän olisi ihan vain kapinamielessä voinut kieltäytyä syömisestä jos hänellä ei olisi ollut niin kamala nälkä.

 Hän tunsi miten tuo mies, Tyler hänen nimensä kai oli katsoi häntä tarkkaavaisesti. Nuo kaksi ventovierasta ihmistä olivat kai lainmukaan nyt hänen viralliset vanhempansa. Hän tulisi siis joskus perimään heidät. Mack ei alkuunsakkaan ymmärtänyt miksi nuo kaksi ihmistä olivat halunneet adoptoida hänet eikä ketään pientä "suloista" vauvaa niin kuin kaikki muut.

 Ruuan jälkeen Tyler esitteli Mackille taloa.

- Tämä on sinun huoneesi.

- Ok, Mack vain vastasi.

 - Jä tämä tulee olemaan koulusi, Tyler virnisteli kun he pääsivät alakerran suurimpaan huoneeseen.

 - Siis kotikoulu vai? Etkai oo tosissasi? Mack kysyi kireänä.

- Jep. Opiskelet meidän kanssa täällä. Eräs ystäväni opettaa sinulle äidinkieltä, hän on kirjailija. Muuten me opetamme sinua täällä. Kerran kuussa viemme sinut Oasis Landingin yläkoululle suorittamaan kokeita.

 - Just. Huippu juttu, Mack sanoi kuivasti. Hänen olisi päästävä nopeasti pois täältä.

Kierroksen jälkeen Tyler jätti Mackin omiin oloihinsa sopeutumaan joksikin aikaa uuteen järjestelyyn.

 Mack seisoi ja tuijotti ainoaa tavarapussukkaansa minkä oli tuonut mukanaan. Hän ei jäisi tänne. Kyllä tuo liian täydellinen pariskunta palauttaisi hänet tuota pikaa takaisin lastenkotiin.

 Hän ravitseli spraypulloa ja suihkautti ensimmäisen suihkeen juuri tapetoidulle seinälle.

 Katsotaan miten kauan tuo pariskunta jaksaisi häntä. Ennätys hänen holhoojillaan oli viikko. Kukaan ei ollut kestänyt kauempaa.

 Hän laski spraypullot maahan kun kuuli koputuksen ovelta.

- Niin, hän tokaisi.

 Carla katsahti ensimmäisenä seinään, mutta ei sanonut mitään. Ei edes rypistänyt kulmiaan.

- Tulin kysymään, että haluatko vielä syödä jotain ennen nukkumaan menoa?

 - Ei ole nälkä, Mack tokaisi.

 - Ai, no hyvää yötä sitten. Käydään huomenna ostamassa sinulle piirrustuspaperia. Sinä olet aika lahjakas, Carla sanoi ja katseli tähteä seinässä.

 Mack katsoi hölmistyneenä ovelle. Nainen ei ollut edes korottanut ääntään. Sanonut vain, että pitää ostaa piirrustuspaperia.

 - Älä valvo liian myöhään, Carla sanoi vielä ja sulki oven.

Mack ei tiennyt  mitä tekisi joten sammutti suosiolla valot ja kömpi uuteen sänkyynsä. Ihan ihme pariskunta hän tuumi ennen nukahtamistaan.

~