37. Perhe Pillow/Walker/Window

 - Onko meidän pakko käydä tämä keskustelu nyt? Eihän se ole vielä edes ajankohtaista, Mack sanoi tuskastuneena.

 - On. Minä en halua tuhlata aikaani turhaan, jos tässä käy lopulta niin kuin viimeeksi.

 - Minä en tiedä Jane. Mikä kiire sinulla nyt on?

 - Minä haluan tietää mihin suuntaan elämäni on menossa ja mihin suuntaan meidän suhteemme on menossa.

- Meillä menee hyvin, mutta en osaa sanoa mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan, Mack huokaisi raskaasti.

 - Onko mitään mahdollisuutta, että sinä voisit muuttaa takaisin tänne koulun jälkeen? Jane kuiskasi.

Mack nousi ja risti kätensä rinnalleen.

 - En usko.

 Janekin nousi seisomaan ja näytti täysin lyödyltä.

- Tätä on ihan turha pitkittää.

 - Miksi sinä puhut noin? Me voimme muuttaa jonnekkin muualle, Mack sanoi ärtyneenä.

 - Kyse ei ole siitä. Me haluamme täysin eri asioita elämältämme, Jane parkasi.

- Kuten mitä?

- Minä haluan perustaa perheen täällä, tässä kaupungissa. Mutta kaupunkiakin enemmän minä haluan sen perheen, Jane kertoi.

- Perheen? Se on iso juttu Jane. Minä en ole valmis siihen vielä seuraavaan 10 vuoteen.

- Mitä järkeä tässä sitten on? Minä en jaksa odottaa kymmentä vuotta, varsinkin jos sinä et edes tiedä haluatko lapsia.

 - Ymmärrän, Mack sanoi kulmat kurtussa ja Jane loi häneen hämmentyneen katseen.

 Mack astui lähemmäs Janea ja veti tämän syliinsä painaen huulensa naisen otsalle.

 - Nämä ovat sitten kait hyvästit, Mack sanoi suudellen tyttöä hellästi.

- Anteeksi, Jane kuiskasi ja kasteli Mackin paidan kyynelillään.

 Mack sipaisi vielä nopeasti Janen kasvoja ja hymähti surullisesti.

 - Hei, hei, mies sanoi lähtiessään.

 - Hei, hei Mack, Jane kuiskasi perään.

 Oven napsahdettua kiinni Janesta tuntui, että hän voisi vihdoin romahtaa.

Jane vajosi maahaan ja itki yhtä lohduttomasti kuin edelliselläkin kerralla, vaikka tämä ero oli aika aika paljon hänestä itsestään kiinni.

***

 Kun hän oli saanut itkunsa itketyksi hän juoksi kovaa vauhtia portaat alas alakertaan.

 - Minulla on asiaa, Jane ilmoitti ja astui koputtamatta Leon työhuoneeseen.

 - No mitäs nyt? Leo kysyi ja piti katseensa yhtä kiinni tietokoneensa ruudussa.

- Minä haluan siirtyä opiskelemaan Monte Vistaan, mutta tarvitsen sinun apua. Tiedän, että sinun mielestä on väärin käyttää suhteita hyväksi, mutta koulu alkaa pian enkä ehdi järjestellä asioita. Sinun nimelläsi on painoarvoa, Jane selitti.

- Hetkinen nyt. Hengitäppä välissä. Puhummeko me nyt eri maasta? Leo kysyi ja katsoi suoraan Janea silmiin.

Jane nyökkäsi.

- Minä olen opiskellut sitä kieltä, se ei ole ongelma. Auta minua!

- Ei näin isoja ratkaisuja tehdä hetkessä. Koulusi alkaa viikon päästä ja sinun on parasta mennä sinne.

- Sinä et ymmärrä! Liam on Monte Vistassa ja minä tarvitsen häntä. Minä haluan parhaan ystäväni luokse! Jane nyyhkäisi.

- Oletteko te Mackin kanssa eronneet? Leo kysyi suoraan.

- Olemme, mutta ei sillä ole väliä. Minä haluan opiskelemaan Monte Vistaan. Se olisi hyvä paikka opiskella. 

- Hyvä on. Minä soitan sen koulun rehtorille ja katsotaan mitä hän sanoo, Leo sanoi ja nousi ylös.

 - No niin. Kerro mitä tapahtui?

 - Me olemme vain liian erilaisia, Jane sanoi ja alkoi vollottaa.

 - Tulehan tänne, Leo sanoi ja veti Janen tiukkaan halaukseen.

 - Kaikki kääntyy vielä parhain päin.

***

Viikon päästä

 Jane koputti hermostuneena ovikolkutinta ja odotti.

Ja odotti...

 Väsyneenä ja kuumissaan hän istahti oven eteen ja odotti.

 Katukivetys poltteli inhottavasti hänen jalkojaan, joten hän vaihtoi asentoa.

Aika tuntui matelevan todella hitaasti, kunnes hän kuuli juoksuaskelten lähestyvän taloa.
 Vihdoinkin, Jane ajatteli.

 Liam pysähtyi kuin seinään kun huomasi naisen.

 - Mitä ihmettä sinä täällä teet?

- Sinä et hyvästellyt minua, Jane sanoi syyttävästi.

 - Matkustitko sinä sen takia tänne? Liam kysyi kohottaen toista kulmakarvaansa.
- En. Minä tulin tänne opiskelemaan.
- Mitä? Liam huudahti.
- Entä Mack?

 - Me erosimme, Jane vastasi ja Liam veti hänet syliinsä.
- Olen pahoillani Jane.

 - Niin minäkin. Anna anteeksi kun olen ollut niin etäinen viime aikoina.

 - Tule, mennään sisälle tästä helteestä, Liam sanoi ja veti Janen leikkisästi kainaloonsa.

~

Mitäs piditte osasta? Saattaa sisältää kirjoitusvirheitä koska kirjotan tätä väsyneenä. :I

Pisara's sims

Minäkin kyhäsin itselleni jonkinlaisen peliblogin. Eli jos jotain kiinnostaa niin osoite on: Pisara's sims

Blogi tulee olemaan kuvapainotteinen.

36. Perhe Herburn/Window

 - Etkö sinä nukkuisi vielä? Ian kysyi haukotellen pikkusiskoltaan ja tämä pudisti tomerasti päätään ja haukotteli isosti.

 - No hyvä on sitten. En kait minä muutakaan voi, Ian totesi ja nosti tytön syliinsä ja laahusti yläkertaan.

 - Gröhöm, huomenta, Ian yskäisi Joannan huoneessa saaden tämän heräämään.

 - Mitä sinä täällä teet? Joanna kysyi hämmentyneenä ja kampesi itsensä ylös.

 - Sarah on hereillä, Ian töksäytti.

 - Niin? Joanna kysyi ihmetellen.

- Ole hyvä ja ota hänet. Siitähän minä maksan sinulle palkkaa, Ian sanoi ja ojensi tytön naiselle.

 - Haluatko sinä, että minä jään tänne vaikka sinä palasitkin jo takaisin? Joanna kysyi.

- Tietenkin. Ei minulla ole mitään kokemusta lasten kasvatuksesta, en pärjäisi yksin. Jääthän sinä?

- Jos niin tahdot.

***

 Windowien pihalla vallitsi pitkittynyt hiljaisuus.

 - Mikset sinä voi mennä ensin? Lana tiuskaisi Liamille.

 - Neiti on nyt hyvä ja marssii ovesta ihan itse sisälle. Ei kait sinua pelota isin reaktio? Liam naurahti.

 - Isi tuli, Ana kuiskasi kun ovi avautui.

 - Mitä te siellä seisoskelette? Tulkaa sisään, Sam huudahti.

 - Hei isi, äiti, äiti! Ana huusi juostessaan ovesta sisään.
- Mitä ihmettä? Sam tiuskaisi kun huomasi Lanan uudistuneen tyylin.

- Tulkaa nyt sisälle sieltä!

 - Tuliko opettaja juttusillesi kun hait tytöt? Sam kysyi.

- Tuli ja hänellä riittikin asiaa. Lanan opettaja sanoi, että jos kesälomalla ei tapahdu jonkinlaista muutosta niin kouluun on turha palata, Liam vastasi.
- Vai niin.

 - Sinä kipität sitten samantien yläkertaan koska meillä on vähän puhuttavaa, Sam sanoi tiukasti ja katsoi kasvanutta tyttöä suoraan silmiin.

- Minulla ei ole mitään asiaa sinulle, Lana sanoi nokkavasti ja käveli isänsä ohitse.

***

- Mitä mietit pikkuinen?

 - Onneksi on kesäloma ja saan olla kotona. Lana ei suostu enää olemaan seurassani koulussa koska olen kuulemma nolo ja hän on muutenkin ihan tyhmä nykyään, Ana selitti ja pomppasi vuoteeltaan.

 - Hän alkaa olemaan siinä iässä. Ymmärrät sen parin vuoden päästä, mutta muista, et sinä ole yhtään nolo!

 - Äiti, minä haluaisin niin asua kotona.

 - Se ei ole tällä hetkellä mahdollista. Mutta nyt sinulla on koko kesä aikaa olla kotona. Nautitaan siitä, vai mitä?

Ana säpsähti kun kuuli Lanan huoneesta isän karjaisevan ja sen jälkeen Lanan kiljuvan kurkkusuorana.
- Isä on vihainen, Ana totesi.
- Niin on, mutta älä sinä huolehdi siitä.

- Häivy! Tämä on minun huoneeni eikä sinulla ole tänne mitään asiaa! Lanan huuto kaikui pitkin taloa.
- Sinun on sitten turha kuvitella pääseväsi minnekkään tänä kesänä tuolla käytöksellä! kuului Samin vastaus ja oven pamahdus kiinni.
- Minä menen katsomaan siskoasi, käy sinä hakemassa laukut Liamin autosta, Mandy sanoi.

***

Mandy koputti kevyesti tytön oveen ja odotti vastausta.

 - Mene pois, haluan olla yksin, Lana nyyhki.
- Lana, minä tulen nyt sisään, Mandy sanoi lempeästi ja astui sisään.

 - Kait sinä ymmärrät, että isä on ihan syystä sinulle vihainen? Mandy kysyi istahtaessaan tytön vuoteelle.

 - Äiti, Lana nyyhkäisi ja heittäytyi Mandyn syliin.

 - No niin. Itke vain jos se helpottaa.

- Isä ei ymmärrä yhtään mitään, tyttö nyyhki.
- Mitä jos sinä kertoisit isälle mikä sinua vaivaa. Ei hän osaa ajatuksiasi lukea, Mandy sanoi ja Lana vain pudisteli päätään ja alkoi nyyhkyttää lisää.

***

 - Turhaan soimaat itseäsi. Lana on teini ja teinit tekevät tuollaista, Liam sanoi ovensuusta.
- Se ei ole mikään selitys hänen käytökselleen, Sam tuhahti.

 - Hei, häntä ei ole sentään vielä heitetty koulusta pois. Minut sentään erotettiin, muistatkos?

 - Onko teidän aina pakko aiheuttaa niin paljon huolia? Sam huokaisi.

 - Ilmeisesti, mutta minusta tuntuu, että Lana yrittää saada vain sinun huomiosi.

- Minulla oli oikeastaan vähän asiaakin sinulle, Liam jatkoi ja käveli veljensä luokse.
- No kerro.

- Tämä ei ole ehkä sopiva hetki ilmoittaa tätä, mutta minä lähden aamulla jo joten, Liam selitti.
- Minne sinä muka nyt olet menossa? Sam ihmetteli.
- Minulle tarjottiin sopimusta ulkomailta yhdestä joukkueesta ja minä otin sen vastaan, Liam kertoi.

 - Hetkinen, entäs koulusi? Sam kysyi ja ponkaisi ylös sohvalta.

 - Minä keskeytän sen. Tämä on nyt paljon tärkeämpää.

 - Et sinä voi keskeyttää koulua! Olen ehdottomasti tätä vastaan, Sam sanoi.

 - Minä en tullut kysymään sinun lupaasi. Olen aikuinen ja tulin kertomaan sinulle mitä olen päättänyt. Se on ammattilaisliiga, en voi sanoa ei tälle tilaisuudelle, Liam ilmoitti.

- Ja sinä olet päätöksesi siis tehnyt?
- Kyllä.

 - Hyvä on. Taidat olla oikeassa, sinä olet nyt aikuinen ja saat tehdä itse omat päätöksesi, Sam myönsi vastahakoisesti.
- Kait sinä tajuat, etten voi kääntää selkääni tälläiselle mahdollisuudelle. Ei kukaan tule pyytämään opiskelijaa pelaamaan joukkueeseensa.

 - Olet ihan oikeassa. Tule tänne, olen todella ylpeä sinusta, Sam sanoi ja veti Liamin halaukseen.

- Minä en olisi päässyt tähän asti ilman teidän tukeanne, Liam sanoi.


~



No niin, vihdoin sain uuden osan aikaiseksi.
Olen siis töissä taas niin siksi uusia osia ilmestyy niin harvakseltaan.

Mitäs piditte?