22. Perhe Walker/Perhe Muldoon

 Kevät oli tullut kaupunkiin ja Jane oli päätynyt Mackin luokse siksi aikaa kun Leo oli työmatkalla ja Melissa oli lähtenyt Carlan kanssa pikkuisten kanssa reissuun.

- Oletko varma, ettet halua koittaa? Voisit pitää siitä? Mack kysyi tuhannen kerran Janelta, joka arasteli hevosia.

 - En minä uskalla, Jane vastasi tapansa mukaan ja antoi hevosen nuuhkaista itseään.

- Entä jos minä tulen sinun kanssasi? Mack ehdotti.

- Ai, että ratsastaisimme yhdessä samalla hevosella? Jane kysyi yllättyneenä ja ehkä hiukan mielissäänkin pojan ehdotuksesta.

- Niin. Uskaltaisitko sinä sitten?

- No ehkä, Jane mutisi vastauksen.

 Innoissaan Mack meni äkkiä laittamaan valjaat hevosen ylle ja kapusi ratsun selkään ja ojensi sitten käden ujostelevalle tytölle ja auttoi tämän selkänsä taakse istumaan. Hiljaa tasaista vauhtia he ratsastivat ympäri aitausta.

 - Eihän tämä ole pelottavaa? Mack kysyi Janen nojatessa tähän.

- E-ei, Jane sopersi ja tunsi sydämensä hakkaavan tuhatta ja sataa, mutta se johtui aivan muusta kuin pelosta hevosta kohtaan.

- Tyler on rakentamassa tänne ratsastuskeskusta. Sellaista missä voidaan pitää kilpailuja ja ostaa hevosia. Siten tänne saataisiin liikennettä muistakin kaupungeista. Eikö olisi hienoa kun tänne muuttaisi lisää perheitä, Mack intoili.

- Mm, juu, Jane vastasi vaikka toivoi, ettei tänne muuttaisi yhtään ketään. Hän tasan halusi olla ainut tyttö tässä kaupungissa. Ei hänestä olisi kilpailemaan Mackin huomiosta kenenkään kanssa.

Laskeuduttuaan takaisin maankamaralle Mack hymyili leveästi Janelle.

- Eihän se ollut niin kamalaa?

 - Ei, Jane vastasi ja punastui rajusti.

 Mack huomasi tytön punastumisen ja punastui itsekkin hiukan.

 Katsoessaan Janea tarkemmin Mack rohkaistui ja otti askeleen eteenpäin ja painoi huulensa Janen huulille.

Ujosti Jane vastasi Mackin suudelmaan ja tunsi miten poika hymyili hänen huuliaan vasten. Se sai perhoset läpättämään hänen vatsassaan.

 Molemmat nuoret säpsähtivät toisistaan irti kun kuulivat Tylerin huhuilevan heitä.

- Ruoka olisi valmista!

Nuoret kävelivät ripakasti sisään eivätkä sanoneet toisilleen mitään.

 Ruokapöydässä oli kumman hiljaista ja vaivautunut tunnelma, eikä se jäänyt Tyleriltä huomaamatta.

 - No mikä nyt on? Eikait ole ryppyjä rakkaudessa? Tyler naurahti, mutta ei saanut mitään vastaukseksi.

 Molemmat nuoret tuijottivat hiljaisina keittolautastaan.

 - No hyvänenaika, miksi te olette ihan hiljaa? Onko jotain tapahtunut? Oletteko riidelleet? Tyler uteli.

 - Ei olla, Mack vastasi ja jatkoi syömistä.

- Ettekai te ole tehneet mitään typerää? Tyler kysyi kurtistaen kulmiaan kun ei saanut nuorista mitään irti.

 - No ei olla. Lopeta jo, Mack murahti ja nousi pöydästä.

 Syötyään nuoret siirtyivät katsomaan telkkaria, mutta eivät uskaltaneet katsoakkaan toisiaan päin.

***

 - Se on ihana, Holly huokaisi ja katsoi Theoon.

 Voi itku, Jack ajatteli työntäessään rattaita joukon perässä ja yrittäessään pitää poikaa samalla sylissään, joka kiemurteli vimmatusti.

 - Se on nyt teidän. Mennäänkö sisään? Theo kysyi.

En halua olla kiitollisuuden velassa hänelle. Pitikö hänen nyt oikeasti rakennuttaa talo meille? Ja tien toiselle puolelle työpaikat, Jack manaili mielessään.

 Holly henkäisi ihastuksissaan kun he astuivat sisään taloon.

 Ja tietysti kaikki on aivan uutta. Tietysti hän on ostanut meille ihan kaiken. Hieno juttu, Jack ajatteli nyrpeänä.

 - Mä oon ihan sanaton, Holly sanoi.

 - Kiitos paljon.

- Tein sen mielelläni, Theo vastasi ja hymyili lempeästi.

 - Jack, Senia sanoi hieman moittivasti.

 - No mitä? Jack huokaisi.

 - Mikä nyt on?

 - Ei mikään. Tää  on hieno, kiitos.
- Ei sinun minua pidä kiittää, Senia vastasi.

 Theo katsahti harmistuneena poikaansa ja vaimoaan. Ja kuilu vain kasvoi heidän välillään, hän ajatteli.

- Anteeksi, Holly kuiskasi nolona Jackin puolesta.
- Ei sinun tarvitse anteeksi pyytää, Theo vastasi Hollylle.

 Holly vilkaisi Theo vielä nolona ja ilmoitti, että Mimosalle piti mennä vaihtamaan vaipat. Theo osoitti Hollylle huoneen, jossa tyttöjen tarvikkeet olivat.

 - Tämäkin huone on niin ihana. Eikö olekkin? Holly leperteli Mimosalle, joka makasi hoitopöydällä.

- Äiti, Mimosa hihkaisi ja Holly nosti kuopuksensa syliinsä. Tyttö oli juuri oppinut selvästi sanomaan äiti ja isä.

- Pappa välittää teistä niin kovasti ja isistä myös. Kumpa isä vain huomaisi sen.

 - Kiitos, tämä on hieno, Jack sanoi pitkin hampain isälleen ja yritti loihtia kasvoilleen jotain hymyn tapaista.

 - No me jätämme teidät nyt laittamaan lapset nukkumaan. Nähdään, Theo sanoi ja he lähtivät.

 - Yrittäisit edes, Holly huokaisi kun tuli Mimosan kanssa takaisin olohuoneeseen.

- Mä yritän koko ajan, Jack tokaisi.

 Holly pyöräytti miehelleen vain silmiään ja Jack kohautti vain vastaukseksi olkiaan ja meni keittämään lapsille iltapuuron Holly tuijottaessa.
- Me asuisimme pienessä kopissa ilman sun isääsi. Se kävi tähän asti mutta mitäs sitten kun lapset tuosta vähän kasvavat? Holly tiukkasi kun Jack laski lautaset lasten eteen.

 - Joo tajuan kyllä. En ole valittanut, joten miksi sä valitat? Jack tiuskaisi.

- Koska sä näytät tosi nyrpeältä. Näytit siltä ku olisit mököttäny kun sun vanhemmat oli täällä.

 Jack kun ei vastannut mitään Holly nappasi melkein nukahtaneen Miken syliinsä ja meni etsimään tämän huonetta.

 - Isi on ihan typerä, Holly mutsi ja vaihtoi yövaatteet Miken päälle.

- Hyvää yötä rakas.

 Toisessa huoneessa Jack yritti epätoivoisesti saada tyttöjä nukkumaan.

 Mian hän äkkiä peitteli sänkyyn, että ehtisi rauhoittaa Mimosan, ennen kuin molemmat lapset huutaisivat.

 - Hiljaa nyt, Jack suhahti ja koppasi tytön kainaloonsa, sammutti valot ja käveli Mimosan kanssa ulos huoneesta.

 - Hän ei nukahda, Jack ilmoitti kun astui ulos lastenhuoneesta.

 - Huomaan, Holly vastasi ja käveli heidän makuuhuoneeseensa ja jätti Jackin ihmettelemään.

 - Etkö aio ottaa häntä? Jack kysyi vaivaantuneena.
- Miksi ottaisin. Sinä pärjäät ihan hyvin, Holly tokaisi ja paineli suihkuun.

 Vasta kun aamu alkoi jo sarastaa Mimosa väsähti isänsä syliin ja nukahti.

 - Vihdoin, Holly huokaisi ja kaatui sängyn laidalle saamatta vastausta.

Jack oli nukahtanut seinää vasten.

~

21. Perhe Window

 Sam naurahti kun saapui olohuoneeseen. Hän sammutti huutavan television ja katsahti sitten vielä virnuillen sohvalla röhnöttävään joukkoon.

 Teinit olivat nukahtaneet sylikkäin kesken elokuvan.

 Mitähän tuostakin tulisi, Sam pohti kävellessään yläkertaan.

 Sam koputti kerran ennen kuin astui Lanan huoneeseen sisään.

- Oletko pakannut jo?

- En! Enkä pakkaa, Lana ilmoitti nyyhkien.

- Meidän pitää kohta lähteä ennen kuin tulee pimeään. Laita nyt reppuun ne tavarat mitä tarvitset, koska muuten joudut olemaan pitkän aikaa ilman niitä.

 - En lähde, Lana uikutti selkä Samiin päin.

- Lana. Loma on ohi, kouluun on palattava halusit sinä sitä tai et.

 - Plää, plää. Minä haluan jäädä kotiin! Saahan Liamkin!

 - Kuule nyt pikkuinen. Meillä ei ole tarjota sinulle täällä opiskelu mahdollisuutta niin kuin Liamille. Sinun on pakko lähteä, koska emme voi kuljettaa sinua kouluun joka päivä täältä käsin. Aika menee nopeasti ja pian on taas loma ja pääset kotiin takaisin, Sam yritti selittää.

 - Aika ei todellakaan mene nopeasti siellä! Minä haluan jäädä kotiin!

- Niin, minä kyllä tiedän sen. Se vain ei valitettavasti käy. Laita nyt tavarat kasaan niin lähdetään.

 - Mutta isä.

- Ei auta. Meidän on nyt lähdettävä, Sam sanoi ja Lana purskahti itkuun.

 - No niin. Tule tänne, Sam sanoi ja Lana kapsahti Samin kaulaan.

 - En halua asua siellä, Lana nyyhkytti ja Sam yritti rauhoitella pikkutyttöä.

 Ovelta kuului koputus ja Mandy astui sisään.

- Lähdetäänkö?

- Äiti, Lana sanoi ääni vapisten ja yritti hakea sympatiaa.

***

 Illalla kun Sam, Mandy ja Ana olivat lähteneet viemää Lanaa sisäoppilaitokseen nuoret suuntasivat yhdessä luistelemaan Liamin kodin lähellä olevalle lammelle.

 - Iik! Jane kiljahti kun meinasi kaatua.

 - Varovasti! Mack huudahti ja luisteli äkkiä Janen luokse ennen kuin tämä kerkesi pyllähtää jäähän.

 - Ennätinpäs, Mack naurahti pidellen Janea käsistä.

 Jane tirskahti ja hymyili Mackille leveästi.

 - Kiitos, hän sanoi punastuen.

 Mack vain hymyili yhä pidellen Janea käsistä.

- Lähetäänkö? Liam tokaisi ennen kuin Jane ja Mack tekisivät lähempää tuttavuutta toisilleen.

- Öö, okei, Mack vastasi hölmistyneenä ja päästi irti tytön käsistä.

 Liam katsoi tuumivaisesti Janen ja Mackin perään kun heidän tiensä erosivat. Mack ja Jane asuivat sillan toisella puolella lähellä toisiaan kun taas Liam asui tällä puolella siltaa.

Liam ei tiennyt mitä ajatella kun Mack sovitti askeleensa Janen askeliin ja he kävelivät rinta rinnan tietä pitkin kotiansa kohti.

 Kotiin päästyään Liam suuntasi suoraa päätä kuumaan suihkuun.

 He ovat vain ystäviä. Tuosta ei ole kehkeytymästä mitään sen enempää, Liam tolkutti itselleen.

 Suihkun jälkeen Liam marssi huoneeseensa ja soitti Hayleylle.

 - Moikka.

- Liam! Mitä kuuluu? Haylen pirteä ääni kantautui puhelinlinjoja pitkin.

 - Hyvää entä itsellesi?

- Mulla on niin ikävä sua! Koska me nähää? Hayley sopersi.

- En tiiä. Mä asun edelleenkin täällä keskellä ei mitään, Liam vastasi.

- Mitä luulet, saatko sä kortin sitte ku täytät kuustoista? Hayley kysyi.

 - En. Ei mun porukoilla oo varaa sellaseen, Liam vastasi.

- Mhh. No sitten ku mä saan kortin, enkö mä voi tulla sinne?

 - Tietysti. Mutta siihen on vielä ihan sika pitkä aika.

 - No kerro mitä koulussa on tapahtunut? Liam jatkoi.

- Nääh. Ei mitään erikoista. Kuule, tehän käytte aina välillä täällä kaupungissa niin ilmota kun tuutte niin mä järjestän aikaa, että nähää.

- Sä oot varmasti koulussa sillo kun me tullaan kaupunkiin, Liam vastasi.

- No mä voin skipata yhen päivän! Ei ne voi mua erottaa kun äiti on tän paikan rehtori, Hayley naurahti.

- Totta. Ehkä mä voisin kysyy jos mä pääsisin joku päivä tulee kaupunkiin, Liam empi.

- Se olis ihanaa. Nyt äiti huutaa syömään. Soitatko sä taas pian?

- Joo, tietty, Liam vastasi.

- Mä rakastan sua.

- Jooh, moikka, Liam sanoi ja sulki puhelimen.

 Liam kuuli kun ulko-ovi kävi ja talon väki palasi takaisin kotiin. Hän huokaisi raskaasti ja rojahti vuoteeseensa.

 Liam sulki silmänsä ja yritti olla miettimättä sitä, että hän oli tyytymätön. Hän ei tienyt mitä ajatella Mackin ja Janen ehkä liian lähentyvästä ystävyydestä eikä hän tienyt mitä ajatella Hayleystä ja tämän rakkauden tunnustuksista.

***

 Viereisessä huoneessa Mandy yritti saada Anaa nukkumaan heikoin tuloksin.

Ja niin kuin muinakin öinä sen jälkeen kun Lana oli siirtynyt omaan huoneeseensa nukkumaan Ana päätyi vanhempiensa väliin näiden huoneeseen.

- Äiti, lue satu, Ana pyysi.

- Hys, Sam kuiskasi ja veti pikkutytön paremmin syliinsä.

- Nyt nukutaan.

- Mutta isi.

- Ana, silmät kiinni tai menet omaan vuoteeseen, Sam sanoi ja Ana hiljeni heti.

Mandy raotti varovasti silmäänsä ja painoi pikaisen suudelman miehensä poskelle.

~

Tällänen mini osa taas vaihteeksi, mutta julkasin tän nyt ku en tiiä koska seuraavaksi pelaan kun ostin sen Sims 4:sen. :D

Henkilökohtaisesti tykkään ite ehkä kolmosesta enemmän. Mitäs muut on mieltä, jotka on pelannu sims 4? Kumpi on parempi kolmonen, nelonen vaiko kakkonen?