Unohdettu kaupunki: heinäkuuta 2015

- Onko meidän pakko käydä tämä keskustelu nyt? Eihän se ole vielä edes ajankohtaista, Mack sanoi tuskastuneena.

- On. Minä en halua tuhlata aikaani turhaan, jos tässä käy lopulta niin kuin viimeeksi.

- Minä en tiedä Jane. Mikä kiire sinulla nyt on?

- Minä haluan tietää mihin suuntaan elämäni on menossa ja mihin suuntaan meidän suhteemme on menossa.

- Meillä menee hyvin, mutta en osaa sanoa mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan, Mack huokaisi raskaasti.

- Onko mitään mahdollisuutta, että sinä voisit muuttaa takaisin tänne koulun jälkeen? Jane kuiskasi.

Mack nousi ja risti kätensä rinnalleen.

- En usko.

Janekin nousi seisomaan ja näytti täysin lyödyltä.

- Tätä on ihan turha pitkittää.

- Miksi sinä puhut noin? Me voimme muuttaa jonnekkin muualle, Mack sanoi ärtyneenä.

- Kyse ei ole siitä. Me haluamme täysin eri asioita elämältämme, Jane parkasi.

- Kuten mitä?

- Minä haluan perustaa perheen täällä, tässä kaupungissa. Mutta kaupunkiakin enemmän minä haluan sen perheen, Jane kertoi.

- Perheen? Se on iso juttu Jane. Minä en ole valmis siihen vielä seuraavaan 10 vuoteen.

- Mitä järkeä tässä sitten on? Minä en jaksa odottaa kymmentä vuotta, varsinkin jos sinä et edes tiedä haluatko lapsia.

- Ymmärrän, Mack sanoi kulmat kurtussa ja Jane loi häneen hämmentyneen katseen.

Mack astui lähemmäs Janea ja veti tämän syliinsä painaen huulensa naisen otsalle.

- Nämä ovat sitten kait hyvästit, Mack sanoi suudellen tyttöä hellästi.

- Anteeksi, Jane kuiskasi ja kasteli Mackin paidan kyynelillään.

Mack sipaisi vielä nopeasti Janen kasvoja ja hymähti surullisesti.

- Hei, hei, mies sanoi lähtiessään.

- Hei, hei Mack, Jane kuiskasi perään.

Oven napsahdettua kiinni Janesta tuntui, että hän voisi vihdoin romahtaa.

Jane vajosi maahaan ja itki yhtä lohduttomasti kuin edelliselläkin kerralla, vaikka tämä ero oli aika aika paljon hänestä itsestään kiinni.

***

Kun hän oli saanut itkunsa itketyksi hän juoksi kovaa vauhtia portaat alas alakertaan.

- Minulla on asiaa, Jane ilmoitti ja astui koputtamatta Leon työhuoneeseen.

- No mitäs nyt? Leo kysyi ja piti katseensa yhtä kiinni tietokoneensa ruudussa.

- Minä haluan siirtyä opiskelemaan Monte Vistaan, mutta tarvitsen sinun apua. Tiedän, että sinun mielestä on väärin käyttää suhteita hyväksi, mutta koulu alkaa pian enkä ehdi järjestellä asioita. Sinun nimelläsi on painoarvoa, Jane selitti.

- Hetkinen nyt. Hengitäppä välissä. Puhummeko me nyt eri maasta? Leo kysyi ja katsoi suoraan Janea silmiin.

Jane nyökkäsi.

- Minä olen opiskellut sitä kieltä, se ei ole ongelma. Auta minua!

- Ei näin isoja ratkaisuja tehdä hetkessä. Koulusi alkaa viikon päästä ja sinun on parasta mennä sinne.

- Sinä et ymmärrä! Liam on Monte Vistassa ja minä tarvitsen häntä. Minä haluan parhaan ystäväni luokse! Jane nyyhkäisi.

- Oletteko te Mackin kanssa eronneet? Leo kysyi suoraan.

- Olemme, mutta ei sillä ole väliä. Minä haluan opiskelemaan Monte Vistaan. Se olisi hyvä paikka opiskella.

- Hyvä on. Minä soitan sen koulun rehtorille ja katsotaan mitä hän sanoo, Leo sanoi ja nousi ylös.

- No niin. Kerro mitä tapahtui?

- Me olemme vain liian erilaisia, Jane sanoi ja alkoi vollottaa.

- Tulehan tänne, Leo sanoi ja veti Janen tiukkaan halaukseen.

- Kaikki kääntyy vielä parhain päin.

***

Viikon päästä

Jane koputti hermostuneena ovikolkutinta ja odotti.

Ja odotti...

Väsyneenä ja kuumissaan hän istahti oven eteen ja odotti.

Katukivetys poltteli inhottavasti hänen jalkojaan, joten hän vaihtoi asentoa.

Aika tuntui matelevan todella hitaasti, kunnes hän kuuli juoksuaskelten lähestyvän taloa.

Vihdoinkin, Jane ajatteli.

Liam pysähtyi kuin seinään kun huomasi naisen.

- Mitä ihmettä sinä täällä teet?

- Sinä et hyvästellyt minua, Jane sanoi syyttävästi.

- Matkustitko sinä sen takia tänne? Liam kysyi kohottaen toista kulmakarvaansa.
- En. Minä tulin tänne opiskelemaan.
- Mitä? Liam huudahti.
- Entä Mack?